Oli tuo kulunut 2023.
Sota Euroopassa jatkuu jatkumistaan, puhumattakaan muista, yleensä pienempiin yhteiskuntiin kohdistuvista äärimmäisen raaoista ja verisistä konflikteista.
Täällä omassa, entisessä lintukodossamme kansa päätti antaa vallan äärioikeiston käsiin jonka jälkeen poliitikot eri tasoilla ovat kolkutelleet fasismin ovia ja jotkut jopa oven kynnyksen yli ovat astuneet.
Oman yhteiskuntamme rakenteisiin on koitettu ja osin onnistuttu vaikuttamaan. Asioita joita en olisi uskonut näkeväni tai niistä lukevani. Historia ei ole kaikkia osannut opettaa.
Valitettavasti.
Toivo elää sellaisten ihmisten hartioilla jotka jaksavat jatkaa pieniä ja isojakin taisteluitaan äärioikeistolaista hallintoa vastaan. Taistelua työolojen ja työntekijöiden puolesta. Taistelua sananvapauden puolesta. Taistelua vapaan tiedonvälityksen puolesta.
Taistelua koko maata ja maailmaa uhkaavaa fasismia vastaan.
Pienen ihmisen kannalta katsottuna vuosi 2023 oli outo ja vaaralliselta kuulostava. Pandemia jatkuu ilman että päättäjät siitä enää välittäisivät. Terveydenhuolto on kriisissä, ja ei, se ei ole pelkästään Sanna Marinin aikaisen hallituksen syytä. Hyvinvointialueiden aloitus ei ollut kovin vakuuttava, ihmisiä jää edelleen hoitojonoihin, pelkiksi sanoiksi paperille vailla asianmukaista hoitoa.
Vuosi 2024 ei näihin kaikkiin vielä muutosta näe. Eikä seuraavatkaan vuodet lähitulevaisuudessa. Toivo kuitenkin paremmasta on ja siihen pääsee vain ja ainoastaan yhdessä toimimalla, hyväksymällä tosiasiat ja heittämällä poliittiset ääriajattelutavat edes hetkeksi nurkkaan.
Aika epätodennäköistä, eikö olekin?
Arkipäiväinen 