Kategoria(t): Ajatuksia

Sukkahousuheviä ja pikkuisen progea

Makaan.

Kun en tällä hetkellä oikein muutakaan voi.

Neljätoistayhdeksänkymmentä, Sonyn kuulokkeet, Motonetistä, joissa pauhaa miekka- sukkahousu- sankari- lohikäärmehevi.

Voimanlähde, varavirta, hermojen tasaaja. Terästettynä ripauksella progeheavyä, The Best Of Times?

Ei aivan, mutta Sonyn kuulokkeet, Motonetistä, neljätoistayhdeksänkymmentä hieman auttaa kestämään vitutuksen, kivut ja vapinat.

Ja hetkellisen yksinolon.

Joku sanoi että musiikilla olisi parantava voima. Ei ole, mutta apua siitä kyllä saa.

”Trough the fire and flames we carry on”

Kategoria(t): Judo, Lapset, Ruoka, Terveys

Vähän erinlaista

Mennyt viikonloppu ja oikeastaan lähes koko viikko oli sanalla sanoen hyvä.

Jos lukuun ei oteta sitä, että väsytti koko ajan, käsi vapisi, toinen jaloistani kantoi ja toinen ei ja yhden kerran olin kaatua ihan kunnolla.

Mutta muuten hyvä. Henkisesti siis.

Viikon sain taas olla tyttärien kanssa, lauantaina juhlittiin rovaniemeläistä judoa, joka täytti tasakymmeniä. Ensin aamupäivällä junioreiden kanssa tatamilla, illalla aikuisten kesken hyvän seuran, ruoan ja juoman kanssa.

Sunnuntai menikin sitten pääosin makoillessa. Sori siitä.

Mutta pointti on se, että huolimatta huonosta voinnista ja taudin oireista, nautin pääosin jokaisesta hetkestä viime viikon aikana. Ja se on vähän erinlaista.

Jännä nähdä mitä tämä tänään aivan liian aikaisin aamulla alkanut viikko tuo tullessaan.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Katkeamisen rajat?

Laulussakin se sanotaan, kriisistä kriisiin.

Tai ehkä kuitenkin ennemmin vitutuksesta vitutukseen. Ja sen jälkeen leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.

Kela kertoi etten ole ”tarpeeksi sairas”.

Fimean mielestä tarvitsen 628 euroa maksavan lääkkeen 88 euroa maksavan sijaan.

Auto makasi korjaamolla toista viikkoa, meni läpi katsastuksesta.Kunnes vajaan viikon ajamisen jälkeen lavalla takaisin samalle pajalle.

Aivoihini asennetun elektroniikan säätämiseen käytetty vempain ei toimi.

Mikä on raja kaikille vastoinkäymisille, pienille ja isommillekin, milloin tulee lopullisesti seinä vastaan? Kuinka paljon ihminen on luotu kestämään? Pitääkö yrittää kestää? Saako menettää, edes hetkiseksi hermonsa?

Kysymyksiä joita olen joutunut viimeisten viikkojen aikana miettimään aivan liikaa.

Ja mietin edelleen. Välillä tuntuu että oma rajani venyy venymistään ja välillä taas ettei se pidä enää sekuntiakaan. Välillä tuntuu että niin sanotusti seison tukevasti pystyssä mutta sitten taas konkreettisesti kaadun kompastumatta.

Väyrynenköhän se joskus mietiskeli voiko vitutukseen kuolla?

Voi.

Suoraan tai välillisesti. Itse aion vielä yrittää kestää, ainakaan kokonaan ja lopullisesti katkeamatta.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Miten voikaan olla vaikeaa

Suunnaton väsymys. Lääkkeistä johtunee. Toivottavasti saan joskus lähitulevaisuudessa edes kokeilla vaihtoehtoja.

Suunnaton vitutus. Väsymyksestä johtunee. Toivottavasti saan joskus lähitulevaisuudessa tuntea oloni pirteämmäksi. Edes pari tuntia sen jälkeen kun olen ensin pari tuntia koittanut herätä. Väsyttää olla näin väsynyt ja voimaton ja kipeä.

Ja sitten kaikki muu mielipahaa, ärtymystä taikka sitä vitutusta aiheuttavat. Välillä tulee tunne, epämiellyttävä ja inhottava, että pienikin juttu, pienikin sana, jonkun mittapuun mukaan pienikin ongelma tai vastoinkäyminen saattaisi saada minut täysin repeämään.

Putoan koko ajan syvemmälle. Ja mitä syvemmälle putoan sitä hankalampaa sieltä on ylöspäin nousta.

Miten voikaan olla vaikeaa odottaa, koittaa hyväksyä, koittaa jaksaa, pitää huolta läheisistä, pettyä, surra, iloita.

Vaan onko vaihtoehtoja?

Kategoria(t): Yleinen

En pidä vuoristoradoista

Yhden kerran, taisi olla jotain 2009 tai 2010 kesää. Silloin tykkäsin. Kutsuivat sitä Euroopan suurimmaksi puurakenteiseksi. Huusin, ei vaan kiljuin kuin nälkää näkevä koliikkivauva. Mutta tykkäsin.

Henkiset vuoristoradat ovat pahimmasta päästä.

Yhtenä hetkenä olet toivoa täynnä, onnesi kukkuloilla, kuvittelemassa paremmasta huomisesta. Ja yhtä nopeasti kuin huipulle pääsit, jopa nopeamminkin sieltä putoat huutaen, kiroillen ja sisäisesti kirkuen, manaten yhtä aikaa kaikkia maailman jumalia syvimmistä syvimpään helvettiin.

Henkinen vuoristorata on vuosien aikana kovin tutuksi käynyt.

Ylös,

Aina uskoen ja luottaen. Joko itse itselleen niin vakuuttaen tai jonkun viisaamman niin kertoneen.

Alas,

Kun se edellinen ei sittenkään auttanut tai muuten vain onnistunut taikka sopinut.

Sain vielä yhden oljenkorren, ohuen langan jonka päässä saattaa olla lupaus paremmasta olosta. Ei parannuksesta, mutta kenties hidastavasta ja oireita jonkin verran lieventävästä.

Taas.

Ajattelin sen vielä katsoa. Muuten olen jo lopen uupunut vuoristoradalla ajamaan, kyllästynyt ja väsynyt. Jos täältä jälleen alas putoan en aio enää radalla ajaa vaan tyydyn huonoon olooni, kipuun, vapinaan, kaatuiluun ja suunnattomaan fyysiseen ja henkiseen väsymykseen.

Koska loppujen lopuksi en pidä vuoristoradoista.