Kategoria(t): Terveys

Viisaat jakkupukuiset ja solmiokaulaiset

Kelan viisastakin viisaammat, jakkupukuiset ja solmiokaulaiset ovat norsunluutornistaan alaspäin katsoneet ja päätöksiään jaelleet.

Sen lisäksi että Kela ja Fimea tekevät kaikkensa sen eteen että opioidien kauppa maamme apteekeissa jatkuu ja kasvaa, osaavat ainakin Kelan jakkupukuiset ja solmiokaulaiset tehdä päätöksiä jotka eivät heidän omaa pientä elämäänsä hetkauta mutta joilla on suurtakin suurempi vaikutus jonkun muun elämään ja olemassa olemiseen.

Nuo jakkupukuiset ja solmiokaulaiset pystyvät toteamaan että ihminen on sairas mutta ei liikaa.

Ettei vaan joudu apua tarjoamaan.

Koska ei liikaa sairas ei tarpeeksi sairas siis ole, ei norsunluutornista tarvitse muuta kuin kirje lähettää josta rivien välistä on luettavissa se, että norsunluutornin jakkupukuisten ja solmiokaulaisten mielestä sanotaan että kypsy sairas vaikka et liikaa sairas olekaan siihen.

Tekisi mieli sanoa että paskiaiset.

Mutta minua ette nujerra vitun paskiaiset. Aivan kiusallani aion jatkaa kaikista kivuista, vihlomisista ja vapinoista sekä kaatumisista huolimatta olemassa oloa ainakin siihen asti että pitkäaikaisesti sairas saa edes osan tarvitsemastaan avusta. Joko kemikaaleista ja fyysisistä avuistaan.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset, Terveys

Pimeän päivän ilta ja yö

Eilisen iltapäivän kaatumisen jälkeen taisi mennä filmi poikki. Aamulla olin aivan pihalla.

En muista tehneeni mitään. Vaikka vissiin tein ja toimin. Aika normaalistikin. Ja olin kuulemma kärtyisämpi kuin normaalisti.

Yöllä muistan heränneeni vauvan kanssa olohuoneen sohvalta mutta siinä kaikki. Vaimo on sen jälkeen ottanut ohjat ja Kaarlo Suuren käsiinsä.

Pelottavaa. Ja aika vitun pöljää.

Sen tiedän että aina kun vauva on sylissä, kävelen paljon paljon hitaammin ja keskittyneemmin. Mietin jokaista askelta ja varon jokaista kynnystä, ovenkarmia ja kaikkia koiriakin.

Mutta aina välillä herää ajatus siitä että pitäisi varmaan tehdä itsestään lastensuojelu-ilmoitus.

Aivovamma, lääkkeet, ainainen väsymys joka ei nukkumalla lähde ovat kaikki yhdessä aika lailla pyllystä.

Nätisti sanottuna.

Lihaskuntoa, asentoharjoituksia, päiväunia, kunnolla ruokaa. Niistä saattaisi olla apua. Vaikka aika skeptinen olenkin. Mutta kokeilla täytyy.

Koska tällä hetkellä ainakin olen neljälle naisoletetulle ja yhdelle vauvalle korvaamaton. Vaikka itse sanonkin.

Kategoria(t): Terveys

Tasapainoilua

Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kipujen, vapinan ja tärinän lisäksi yhtenä ongelmana on tasapaino.

Tässä tapauksessa siis se fyysinen. Henkinen on jokseenkin kunnossa. Vaikkakin kai kaikilla elämä ja eläminen on joskus aikamoista tasapainoilua. Itselläni tällä hetkellä tuon neliviikkoisen ihmisentapaisen kanssa.

Mutta kaatuilu sen huonohkon tasapainon vuoksi ei ole kivaa. Nyt kaaduin onneksi puupino, enkä se neliviikkoinen ihmisentapainen sylissä.

Eli taidan omata aika paskan pään, vaikken varsinainen paskapää välttämättä olekaan.

Liekö syynä aivovamma vai nämä lääkkeet, mikä lie ja oikeastaan aivan sama.

Saisi vaan loppua.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Jokatoinensunnuntai

Alkaa riisipuurolla, jatkuu huoneiden järjestelyillä, jossain välissä mukaan lähtevien vaatteiden pakkaamisella, hetkittäisillä yhdessäoloilla. Ja päättyy omalta osaltani vitutukseen joka yleensä maanantai-aamuun kestää.

Aika monta vuotta näitä päiviä on jo ollutkin. Enkä vieläkään oikein ole tottunut. Tiedän toki että niillä on äitinsä luona ihan yhtä hyvä olla kuin täälläkin, kenties parempikin. Mutta vieläkään en ole tottunut.

Ja tuskin totunkaan. Tästä pari vuotta niin yksi haluaa oman kodin. Tästä reilu kolme vuotta niin veikkaan että toinen lähtee muualle opiskelemaan. Kolmas sentään vielä pidemmän aikaa kuvioissa pysyy, sillä on vielä aikaa, sen verran pieni vielä on. Ja pojalla tietysti myös.

Enkä oikein tiedä pitäisikö edes tottua. Onko ikävä merkki siitä että ne niin tärkeitä ovat? Onko vitutus rakkautta tässä tilanteessa?

Vaikka kuitenkin tiedän että aina ne takaisin tulee. Siis ainakin parin, kolmen vuoden ajan. Sen jälkeen on varmaan pakko osata päästää irti. Sitä mukaa kun omia elämiänsä alkavat rakentelemaan.

Ja kai ne senkin jälkeen silloin tällöin naamaansa täällä näyttää. Toivottavasti. Mutta siihen asti jatkan viikon välein elämistä, välillä vitutuksen mutta yleensä ylenpalttisen rakkauden tunteen kanssa.

Sanovat ettei vanha uusia temppuja opi. Pikku pakko kuitenkin, sitten joskus.

Kategoria(t): Yleinen

Poliittisen väkivallan uhka

Kaikki väkivalta on tuomittavaa. Mutta erityisen tuomittavaa on sellainen väkivalta, joka kohdistuu suoraan taikka mutkien kautta demokraattisesti valittuihin päättäjiimme.

Esimerkkejä maailmalta löytyy. Pahimpana loppiaisen tapahtumat Washingtonissa. Mutta tähän asti poliittinen väkivalta, ainakaan aikuisen elämäni aikana, on ollut sellaisten maiden ongelma joissa demokratiasta ei ole käsitystäkään. Kun tämän tyylinen väkivalta rantautuu 2000-luvulla muuallekin, on ongelma käsin kosketeltavissa.

On tiedossa että väkivallalla on uhkailtu suomalaisiakin poliitikkoja jo pitkään. Varsinkin some-aikakaudella. Mutta viimeaikaiset tapahtumat, jopa Suomessa ovat sellaisia, ettei niitä kerta kaikkiaan saa ohittaa olankohautuksin. On suorastaan ennen kuulumatonta että suomalainen kansanedustaja joutuu nyrkkien kohteeksi keskellä päivää, keskellä ihmisjoukkoa. Eikä todellakaan sovi unohtaa taannoista murhan yritystä Perussuomalaisen puolueen ytimessä.

On jopa jo vallan kahvassa jollain tavalla roikkuvia poliitikkoja jotka esiintyvät Lapuan liikkeen väreissä, kirves kädessä, jotka taatusti tiedostavat esiityvänsä vähintääkin provosoivasti. Ja jotka provosoinnin jälkeen raukkamaisesti piiloutuvat perustuslain ja sananvapauden taakse valittaen ettei mitään saa enää tänä päivänä sanoa tahi tehdä.

Uhka on todellinen.

En haluaisi suomalaisen demokratian, enkä minkään muunkaan uppotuvan väkivallan kierteeseen. Enkä edes sillä uhkailemisen pyörteisiin. Kuten sanoin, kaikenlainen väkivalta on totaalisesti tuomittavaa ja yhtä lailla tuomittavaa on väkivallan uhka ja väkivallalla hekumointi. Toivottavasti suomalaiset tämän ymmärtäisivät ja laittaisivat stopin kaikenlaisille provosoinneille, uhkailuille ja ennen kaikkea väkivaltaisille teoille.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lappi

Pakkanen

Kuulunee asiaan, tammikuussa.

Ei silti kovin mieleinen. Hassua, koko ikäni – tai ainakin melkein, olen näillä leveyksillä asunut. Kovin kylmään taikka ankaraan lumisateeseen en ole vieläkään tottunut. Ja jos en vieläkään niin tuskin totunkaan.

Valintakysymys.

Sellainen maksimissaan kymmenen astetta ja maksimissaan kymmenen senttiä, ja miksei vaikka maksimissaan kymmenen viikon ajan. Saisi hiihtäjät hiihtää, laskijat laskea ja innokkaimmat lumilyhtynsä ja linnansa ja ukkonsa pyöritellä, tai mitä nyt innokkaimmat haluavatkaan tehdä.

Olisi siedettävä talvi.

Kannoin aamupäivällä läjäpäin polttopuuta sisälle. Ettei tarvitse lähipäivien miinus kolmeakymmentä lähentelevissä keleissä nokkaansa ulkona näyttää. Muuten kuin pakosta. Yksi koirista pitänee taas niin sanotusti potkia pihalle asioitaan hoitamaan, kermaperse, kuten minä. Ainakin lämpötilan suhteen.

Mutta kai tässä kevättä kohti hiljalleen mennään. Väistämättäkin. Ja sellaista kevättä ettei aika tule käymään pitkäksi. Pojan kanssa ollessa ja sen kehittymistä seuratessa. Tyttäriä kuskaillessa sinne ja tänne ja välillä vähän tuonnekin. Mutta näistä en valita. Valintakysymys sekin.

Silti joku voisi ottaa asiakseen tuon ylempänä ehdottamani kymmenen-säännön. Joku joka asiaan voisi vaikuttaa, joku jolla olisi suhteita asiasta päättäviin.