Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Jos ja ehkä

Nyt se sitten tapahtui.

Fimea hyväksyi erityislupahakemuksen sille ei niin suuren yleisön hyväksymälle valmisteelle. Parisen viikkoa niin teho näkyy jos on näkyäkseen.

Toivottavasti näkyisi. Olen niin helvetin kyllästynyt näihin kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin. Jos niistä saisi osan pois, tai edes annostusta pienemmäksi, niin ehkä toimisin vähän paremmin.

En kaatuilisi ja horjatelisi, jumalauta, ehkä oppisin taas sitomaan kengännauhani alle viiden minuutin ja kirjoittamaan siten että ainakin itse saisin selvää siitä mitä kirjoitin. Aivovammani ei niitä kokonaan uudelleen anna oppia. Mutta jos edes osin.

Pelkäsin – uskokaa pois, pelkäsin – että tämä uusi menisi niin sanotusti päähän. Mutta ei mennyt, onneksi. Jos puolentoista viikon päästä se alkaisi tehoamaan, ja jos nuo keskushermostoon vaikuttavat vähenisi, niin ehkä jaksaisin keskittyä nykyistä enemmän lapsiin, kotiin ja vaimoonkin.

Ihan liikaa jossia ja ehkiä…

Olen silti ensimmäistä kertaa vuosiin positiivisella mielellä. Toki saatan tippua, lujaakin, mutta ei olisi ensimmäinen kerta. Ja joka kerta tippumiset ovat kolahtaneet aina edellistä kertaa hieman vähemmän. Ainakin viime aikoina.

Uskallan väittää, ilman itseni ylentämistä, että olen ottanut iskuja ja potkuja tavanomaista enemmän, saanut paskaa niskaan enemmän kuin olisi ollut tarpeeksi. Vaikka tämä uusi on kallis kuin pienehkö synti, kaivan tarvittavat eurot tavalla taikka toisella.

Koska jos ja ehkä.

 

Kategoria(t): Yleinen

Remppamies

Kotonamme on tehty muutaman viikon aikana remonttia. Sellaista mitä emme ole osanneet, jaksaneet ja viitsineet itse tehdä.

Viitisen vuotta sitten vielä osasimme, jaksoimme ja viitsimmekin. Mutta sairastaminen on vienyt voimat, fyysisesti ja henkisestikin, joten vaimo jonka talo on ja joka rahojansa taloon käyttää, päätti hoitaa asiat loppuun ostamalla.

Vessa, osa keittiötä ja sitä sun tätä sieltä sun täältä. Hyvää ja nättiä jälkeä. Taloa sellaiseen kuosiin, että viimeistelyjen viimeistely meiltäkin onnistunee.

Mutta tuuri kävi remppamiehen osalta.

Osaava, leppoisa, yhteisiä tuttuja ja ennen kaikkea koirien ystävä. Koska kolmehan niitä täällä on, enemmän ja vähemmän äänekkäitä, yksi aika pösilökin. Ja aina kun aikuinen mies osaa elukoille lällyttelyn taidon, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Varsinkin kun samalla tekee meitä (Vaimoa) miellyttävän lopputuloksen eikä hermostu kun kyselemme, esitämme mielipiteitä, eikä silloinkaan kun karvanaamoista kovaäänisin jatkaa, jatkaa ja jatkaa…

Huonomminkin olisi voinut käydä, melaranta-tuurilla. Onneksi nyt ei.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset, Terveys

Aamuviideltä

Heräsin tunti sitten.

Sen lisäksi että normaalien kipujen lisäksi päähän sattui niin maan perusteellisesti. Puolitoista buranaa ja yksi iso panadol ja nyt alkaa ajatuskin kulkea. Ainakin sen verran kuin yleensä on kulkeakseen.

Toissapäivänä vaihdoin kipulaastarin, että ei se siitä ainakaan kyse ole. Mikä lie taas jaloissa polttelee ja puukkoa syvällä jalkojen sisällä vääntelee.

Eilen oli taas tyttärillä vaihtopäivä.

Kohta seitsemän vuotta tätä on jo tehty enkä vieläkään oikein ole oppinut. Joka kerta kun niitä pois vien, on huoli yhtä kova ja hein sanominen yhtä vaikeaa. Vaikka ei pitäisi. Kyllähän niistä aina huolta on pidetty. Varmaan paremminkin kuin täällä.

Ja alkavathan ne olla jo siinä iässä että osaavat itsekin itsestään ja vähän toisistaankin huolta pitää. Siltikin, huoli on aina kova.

Milloinhan opin?

Tulee jännä viikko. Fimealla on jälleen käsittelyssä hakemukseni siitä, että saisin itselleni edes pikkuisen ihmisarvoisemman olon. Nyt se on jopa testattu ja kokeilut kokeiltu. Sellaisella joka ei Fimeaa vaatisi mutta maksaisi leijonan osan kuukauden tuloistani.

Tähän toiseen rahani saattaisi jopa riittää.

Paljon on opeteltavaa sivistysvaltiolla nimeltään Suomi. Tässäkin asiassa.

Kategoria(t): Ajatuksia

Viikon päästä on jo joulukuu

Kuukaudet ja viikot menevät valtavaa vauhtia.

Marraskuu vetelee hiljalleen viimeisiään eikä näillä leveyksillä oikeasta talvesta ole vielä tietoakaan. Lunta toki on, ja pakkastakin on ollut. Kun vaan yleensä on enemmän. Niin lunta kuin pakkastakin.

Hyvä vai huono? Päätä itse.

En ole mikään jouluihminen. Ja vielä vähemmän ihminen-ihminen. En pidä tungoksista enkä väenpaljouksista. Lähimmät ja niiden lähimmät minulle riittää.

Siksikin aloitin joululahjojen hankinnan jo oikeastaan tammikuussa. Pikkuhiljaa, lähinnä huonosta pankkitilistäni johtuen sekä osin siksi että halusin olla ajoissa valmiina. Pienen kinkun ostan viikon päästä, samoin joululaatikot pakkaseen. Muutoin aion vältellä hypermarketteja ja ostoskeskuksia kuin ruttoa.

Paitsi lohi. Keskimmäinen ei ikinä antaisi anteeksi jos joulupöydässä ei olisi tarpeeksi suolattua lohta. Kai se sille osaltaan joulun tekee ja lohta kai ei kovin aikaisin kannata pilaantumaan ostaa.

Pukin varasin eilen, tyttäristä pienin kun ainakin jollain tasolla siihen vielä uskoo. Kallista, mutta sen arvoista, toivon. Mutta pukille en aio laulaa enkä tyttöjäkään sellaiseen pakota. Onneksi on tuttu, oikeasti, puuhkalakki karvanuttu.

Eli sitä vaan tulin sanomaan, että viikon päästä on jo joulukuu.

Ja anteeksi kun en taaskaan kortteja aio postittaa enkä sen kummemmin facebookin joulun toivotuksiin osallistua. Aion vain ottaa rennosti, nauttia hyvästä ruoasta, ehkä vähän juomastakin. Mutta eritoten niistä läheisistäni ja niiden kanssa yhdessä olemisesta.

Ja koska joulukuu on viikon päästä ja vielä marraskuuksi väittävät, en myöskään ala hyvää joulua toivottelemaan.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Maanantai

Ilmeisesti.

Väsyttää taas sen verran paljon ettei järkikään tunnu juoksevan. Vai juokseekohan tuo muutenkaan. Ainakaan samaa vauhtia kuin joskus aiemmin juoksi. Kiitos pää ja kiitos aivovamma.

Kaksi kolmasosaa on kouluissaan, pienin nukkuu omassa huoneessaan edellisyön valvomisiaan. Lupasin, koska ei se tarkoituksella kukkunut. Ei kai ole järkevää pistää tokaluokkalaista kouluun jos se nukkuu tavanomaisen kymmenen tunnin sijaan vain viisi. Jos aivan sitäkään.

Ei minusta ainakaan.

Tuollainen kahdeksanvuotias kun on tarpeeksi väsynyt, ei siitä ole oikein mihinkään. Onneksi ei enää ole sellainen että kiukkuaisi, kuten isänsä, tarpeeksi väsynyt ollessaan. Oli se aiemmin, vaan onneksi ei enää.

Se on oppinut viime vuosina niin paljon. Koulussa, kotona, elämässäkin. On ihan eri lapsi kuin muutama vuosi sitten odotin, hieman pelkäsinkin. Koulu ja kaverit opettaa elämisen tavoille. Judon valmentajat, judon kaverit ja judon filosofia myös.

Ja kai minusta ja sen ympärillä olevista muistakin aikuisista on hyötyä ollut.

Kova kolmikko minulla, se ja sen isosiskot. Toivottavasti osaan ja toivottavasti jaksan vielä niitä elämisestä, ihmisistä ja ihmisten typeryyksistä opettaa ja varoittaa.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Vähän huonompi viikko

Onneton tasapaino, voimaton jalka ja surkea motoriikka. Yhdistelmä, josta ei viime päivinä kovin paljoa hyvää sanottavaa ole löytynyt.

Kulunut viikko on mennyt horjuessa ja kaatuillessa. Ihme kyllä en itselleni suurempaa vahinkoa ole aikaan saanut. Vaikka aineksia olisi ollut. Ja mahdollisuuksia.

Minusta riippumattomia.

Ottaa vain päähän kolistella ovenkarmeja, kävellä sipsutellen tai laahustaen, ottaa tahtomattaan tukea jos sellaista näköpiirissä on. Keppejä tahi sauvoja ei sentään kukaan vielä ole ollut tarjoamassa. Taikka sellaista pehmustettua päähinettä, kypärän tapaista.

Positiivista kuluneessa viikossa on kuitenkin se, että olen huomannut jokunen viikko sitten olleesta lääkekokeilusta olleen jotain hyötyä. Vapinaan, nykimisiin ja kipuihinkin.

Tahtoisin takaisin sujuvan kirjoittamisen, kengännauhojen sitomisen ja napittamisen jalot taidot. Tahtoisin neuvotella jonkun kanssa vaikka siitä että saisin esimerkiksi yhden kivuttoman päivän viikossa. Tahtoisin kävellä portaissa, kauppakeskuksissa ja kauppojen pihoilla vailla pelkoa kaatumisesta. Tahtoisin jaksaa touhuta kahdeksanvuotiaan kanssa samalla tavalla kuin toiset 44-vuotiaat isät. Tahtoisin pystyä valvomaan iltayhteentoista ja tahtoisin nukkua yöni heräilemättä kolmea kertaa yössä.

Tahtoisin lottovoiton.

Joka tuntuu olevan yllä mainituista todennäköisempää kuin se, että viranomainen antaisi minulle mahdollisuuden olla parempi.