Kipu. Ulkoinen ja sisäinen

Välillä tuntuu että olisin menossa totaalisesti rikki. Keskeltä kahtia, poikki ja pinoon. Niin kovin paljon kivut jokapäiväistä elämää ovat haittaamassa.

Ja tuo hajoamisen tunne, se iskee kipuina ympäri kroppaa sekä sitäkin isompana kipuna kohti sitä mitä itsestäni ajattelen. Ja kun sekin on jokapäiväistä, on ihan helvetin vaikeaa koittaa olla hyvä isä tai edes kohtalainen puoliso.

Läheiset sanoisi nyt että minä vaan luulen niin. Että olen hyvä isä ja puoliso. Voi olla. Mutta ajatuksilleen ei ihan käden käänteessä saa täyskäännöstä aikaan. Ja sitäpaitsi on joskus, en väitä että koko ajan, vaan joskus sellaisia konkreettisia tilanteita joissa nyt vain yksinkertaisesti olen huono isä.

Piste.

Sitä mukaa kun kivut lisääntyy ja dystoniaan kuuluvat vapina, sätkiminen tai vaikkapa jalan virheasento pahenee on tällaisesta ajatusmallista yhä vaikeampi päästä pois. Samalla kun oireet kropassa kasvaa, kasvaa myös kipu sisällä, sielussa ja sydämessä.

Enkä yhtään tiedä mihin tämä kaikki johtaa.

Älytön äly

Olen koko aikuisikäni pitänyt itseäni edelläkävijänä mitä tulee tietotekniikkaan. Vaikka 70-luvulla syntyneenä en voi kutsua itseäni diginatiiviksi, niin kuitenkin olen itseoppineena kokeillut kaikenlaista mitä tulee esimerkiksi tietokoneisiin ja matkapuhelimiin.

Mutta ajatus tekoälystä on ajatuksena on ainakin vielä älytön.

Viime aikoina on paljon puhuttu tekoälystä, sen takana olevista tahoista, ehkä jopa sen moraalista. Mutta ennenkaikkea on puhuttu sen luotettavuudesta sekä sen tekemistä virheistä. Toisin sanoen, vuoden 2023 tekoäly ei vielä kovin älykkäältä vaikuta.

Jokin estää minua tutustumasta tähän uusimpaan tekoälyilmiöön. Ehkä juuri nuo puheet sen luotettavuudesta. Ehkä näkemäni tekoälyn luomat kuvat. En oikein itsekään tiedä. Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä että ihmisen toimintaympäristöön kuuluvien tärkeiden asioiden pitäisi olla aina ja poikkeuksetta ihmisen itsensä ratkaistavissa. En kylläkään kuulu siihen kansanosaan joka ajattelee tekoälyn vievän voiton ihmisestä ja lopulta maapallosta (tällä tavalla ajattelevia taitaa kuitenkin olla). Ja viime aikojen puheet tekoälyn tekemistä virheistä mielestäni vain alleviivavat tuota yllä mainitsemaani tärkeyttä.

Faktan ollessa kuitenkin se, että tekoäly ja esimerkiksi robotit tulevat tekemään jollain aikavälillä paljon sellaista millä voidaan korvata ihmisen tekeminen. Ja toivottavasti kehitys tämän suhteen on sellainen että esimerkiksi pelastusala saisi mahdollisimman ison hyödyn tulevasta. Vaikka erilaisia robotteja jo on käytössä, on niiden ohjaaminen käsittääkseni edelleen ihmisen vastuulla.

Myös terveydenhuolto on sellainen ala joka kaipaa kipeästi uusia innovaatioita. Vaikka terveydenhuolto nykyäänkin on jo aika scifiä ja ajoittain aika hurjaltakin kuulostavaa, toivoisin teknologian kehittyvän sillä alalla kaikkein nopeiten ja luonnollisesti täydellä varmuudella, ihmisen ohjauksessa.

Toivottavasti isot teknologian alan toimijat saisivat aikaan yhtenäisen järjestelmän joka palvelisi viranomaisten lisäksi tavallisia tallaajiakin. Nykyinen tekoäly ja erilaiset älykodin sovellukset kun vaikuttavat toimivan aika sirpaleisina, omina yksikköinään. Toivoisin että pian olisi saatavilla itseoppineelle ja tietotekniikkaa jossain määrin tajuavalle ihmiselle yksi ja sama ekosysteemi.

Ehkä silloin harkitsen muutakin kuin etäohjattavaa auton lämmitystä.

Arvot ja omatunto

Torstainen Petterin Orpon tiedotustilaisuus hallitusneuvotteluihin osallistuvista puolueista ei tullut yllätyksenä. Valitettavasti. Perussuomalaiset kun ovat tekemässä omasta maahanmuuttopolitiikastaan salonkikelpoista. Sen lisäksi Perussuomalaisia äänestäneet, jotka muuten eivät välttämättä olisi puolueelle ääniään antaneet, tulevat pettymään pahemman kerran. Polttoaineiden, ruoan, elämisen kustannusten yleensäkin laskeminen ei ole todellakaan kovin helppoa.

Varsinkin jos Kokoomus aikoo väen väkisin ajaa läpi sen paljon puhutun kuuden miljardin ”elvytyksen”.

Jo pelkästään peruskoulupohjalta pitäisi kyetä ymmärtämään se, että jos valtio laskee jotain veroa, on sen saatava siitä laskemisesta aiheutuneet rahat takaisin. Ja valtion taloudessa kun on ikävänä tapana käydä ihan ensimmäisenä lasten, nuorten ja huono-osaisten taskuilla. Toisin sanoen terveydenhuolto, sosiaalipalvelut ja koulutus ovat ihan siinä leikkauslistan alussa.

Koska kaikkihan me tiedämme ettei Kokoomus ala esimerkiksi verottamaan jo valmiiksi rikkaita yhtään nykyistä enempää.

Suurimman ihmetyksen aiheen ainakin minulle antoi Kristillisdemokraattinen puolue. En olisi voinut kuvitella että Sari Essayah istuisi saman pöydän äärelle keskustelemaan Kokoomuksen ja Persujen kanssa maahanmuutosta, lasten ja nuorten tulevaisuudesta tai jo valmiiksi köyhimpien suomalaisten köyhdyttämisestä lisää. Kristilliset arvot, miten itse ne näen, eivät sovi ollenkaan yllämainittuihin. Jos KD hallitukseen menee, tulee se myymään niin ison osan itsestään, arvoistaan ja omastatunnostaan ettei puoluetoimistolla sitä osata edes kuvitella.

Jos näin käy, Kristilliset eivät ole omissa silmissäni enää sitä vähääkään määrää kristittyjä eikä ollenkaan kristillisiä arvoja omaavia poliitikkoja.

Leikki-ikäisen tunteet

Ne saattaa olla monimutkaisia. Tai sitten viivasuoria. Sellaisia jotka vaihtelevat sekunnin sadasosassa toiseen. Tuollainen vähän alle kaksi ja puolivuotias on siinä todella hyvä.

Saattaa kulua viikko että jokainen lähtö, ihan mihin tahansa on yhtä suurta kaksivuotiaan tuskaa. Kunnes yhtenä aamuna lähtö sujuu kuin paraskin salonkikelpoinen tanssi. Tai kotiin tullessaan, tarhapäivän jälkeen voi kulua vartti että tyyppi suostuu tulemaan sisälle eteisen tuulikaappia pidemmäs. Ja kenties, ihan vain kenties suostuu sen jälkeen käsien pesulle ja ruokapöytään.

Ja se ruoka on silloin tietysti ihan pyllystä.

Mutta taas seuraavana päivänä kotiin tullaan nauraen, kädet pestään alta aikayksikön ja ruoka on niin ihanaa ja mahtavaa ja aurinko paistaa ja linnut laulaa. Tutkimattomia ovat, ainakin minulle, leikki-ikäisen tunteet. Koska eihän tuollainen osaa vielä niitä tunteitaan sanoiksi pukea eikä se niitä itse omassa pienessä päässään tajua.

Mutta luulisi että minä, neljän lapsen isänä olisin oppinut tajuamaan. En ole, opettelen yhä. Opettelen puremaan hammasta silloin kun sitä pitää purra niin kovaa että osuu samalla huuleen ja huuli alkaa vuotaa verta. Opettelen pukemaan sätkyukon eteisen matolla koska eihän sitä voi paleltumaankaan päästää. Opettelen olemaan jämäkkä ja jäsy silloin kun siihen on tarve ja opettelen ymmärtämään milloin sätkyukon tunteita, siis niitä joita ei tavallinen tallaaja tajua on aihetta mukailla.

Veikkaan kuitenkin ettei kukaan vanhempi ole kaikkea tätä ihmiskunnan historian aikana oppinut.

Mutta onhan ne silti ihania. Parivuotiaat ja vanhemmatkin lapset. Niiden puolesta tekisi silti mitä tahansa. Niiltä veisi kaikki murheet pois jos pystyisi. Niille hakisi vaikka kuun ja yhden pienen tähden taivaalta jos olisi mahdollista. Niin tärkeitä ne kaikki neljä minulle on.

Eli sopeudu, sulje korvat tarvittaessa, kuuntele silloinkin kun olet aivan kujalla, puhu silloin kun on puhuttavaa sekä oletettavaa että se kuuntelee ja puhuu takaisin.

Sopii kaikille vanhemmille ja kaikille lapsille.

Kuinka saisin rikki kookospähkinän: eli miten taistella suunnatonta vitutusta vastaan?

Vinkkejä otetaan vastaan. Mieluiten toteuttamiskelpoisia. Viina ei käy, eikä liikunta. Molemmat on täysin pois suljettuja vaihtoehtoja. Onko muuta tarjolla?

Musiikki? Kuulokkeista kovalla aina kun on mahdollista ja aina kun ei uni tule ja aina kun kivut tuntuvat sietämättömiltä. Eli aika usein siis.

Lapset: Niistä saan iloni, vaikka joskus huoli kaikista neljästä on niin iso että sydän meinaa pysähtyä.

Minua viisaampi: Se on meidän perheessä se järjen ääni, mutta ei silläkään ole pohjatonta murheiden kaatamiseen tarkoitettua kuppia. Ja on silläkin omat murheensa. Ei ole reilua kaataa kaikkea sen harteille.

Harratus: Kokeiltu on, mutta sellaisessa porukassa jossa jäi aivan liian helposti ulkopuoliseksi.

Ystävät: ei niitä ole kovin montaa jäljellä. Olen onnistunut karkoittamaan nekin vähäiset kun en aina kerta kaikkiaan vaan jaksa.

Sisarukset: No niitä minulla on yksi ja yksi neljäsosa. Se yksi asuu nykyään kaukana ja se neljäsosa vieläkin kauempana ja ei siitä ole sisarukseksi ollut enää vuosikausiin.

Mikä siis neuvoksi silloin kun tulee tunne että paskaa kasataan harteille aivan liian paljon aivan liian lyhyessä ajassa. Ja pitkässä juoksussa, siinäpä sitä onkin kertynyt ihan nokko. Kun sen neuvon keksin, lupaan kertoa siitä muillekin. Siihen asti kärsin kivuista, vapinasta, kaatuilusta, elämän yleisistä harmeista samalla tavalla kuin tähänkin mennessä:

Koitan pysyä ihan hiljaisena, näkymättömänä, hajuttomana koneena joka jonkin ihmeen voimalla vielä toistaiseksi selviää jokapäiväisestä elämästään kouluarvosanalla 5-.

Oikeistosedät ja rahan valta

Keskuskauppakamarin pomosedällä on paha mieli. Jos maahan tulee äärioikeisto- ja oikeistolainen hallitus, ei sitä saa kutsua oikeistohallitukseksi. Ei, vaikka edellinen on ollut vasemmistolainen koska kaksi viidestä siinä olleesta puolueesta asemoituu politiikan kartalla vasemmalle. Ei vaikka edellistä on tytötelty ja vähätelty ja kutsuttu eriskummallisilla nimillä. Ei, äärioikeistolaista hallitusta ei saa kutsua oikeistohallitukseksi.

Paskat.

Jos jollekin ei ole vielä tullut selväksi se, kenen asialla esimerkiksi Kokoomus on, selvennän sen mahdollisimman yksinkertaisesti: Kokoomus on rahan asialla.

Ja jos menen vähän syvemmälle, sellaisten ihmisten joilla sitä riittävästi jo on, sellaisten jotka haluavat sitä silti enemmän ja enemmän. Sellaisten jotka eivät halua osallistua yhteiskunnan kuluihin omalla, tasavertaisella panoksellaan kuin muut. Suomalainen oikeisto ei ole alemman keskiluokan asialla. Eikä suomalainen oikeisto ole edes lasten ja nuorten asialla.

Ja on päivänselvää että suomalainen elinkeinoelämä, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja etunenässä haluaa sen oikeistohallituksen ainakin neljäksi seuraavaksi vuodeksi. Kokoomus on loistava antamaan katteettomia lupauksia ja lisäksi käsittääkseni on jo kuultu viestiä siitä, ettei esimerkiksi pääomatulojen verotukseen tulla puuttumaan. Kaikki on selitettävissä sillä että ne nyt vaan oli sellaisia juhlapuheita.

Ja entäpä Persut. Persut ovat jo aloittaneet selittelyn vaalikarjalleen miksi joutuvat vaalien alla antamiaan lupauksiaan perumaan. Virallisena selityksenä on se, että ”punavihreän hallituksen virheitä” joudutaan korjaamaan. Epävirallisena selityksenä taas on se, että mihinkään persujen antamaan lupaukseen ei kerta kaikkiaan ole järkeä eikä välttämättä edes mahdollista taipua.

Vaikka edellinen hallitus saattoikin tehdä virheitä. Ja vaikka joidenkin mielestä ministerit eivät käyttäytyneet kuten ministerin pitäisi, ei kerta kaikkiaan voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että suurimman osan tuon hallituksen olemassaolon aikana maailmassa oli elinikämme suurin kriisi. Ja sitäpaitsi ei edellisen hallituksen ministerit huudelleet humalassa kebab-ravintolan edessä. Eivät saaneet tuomioita kiihottamisesta kansaryhmää vastaan. Eivätkä haaveilleet tai edes kirjoittaneet ampuvansa homoa päähän.

Jos käy niin että seuraavaksi neljäksi vuodeksi maahamme tulee äärioikeistolainen hallitus, odotan siltä samanlaista kärsivällisyyttä opposition huudoille. Samanlaista kärsivällisyyttä roskalehtien lööpeille. Samanlaista kärsivällisyyttä kun sen ministereiden lapsuutta ja nuoruutta ja jopa sukulaisia kaivetaan julkisuuteen esille. Samanlaista kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea johtajuutta jos jokin edes vähänkään koronapandemian kaltainen kriisi iskee taas päälle.

Pahimpia huutelijoita ja räksyttäjiä ovat edellisen hallituskauden aikana olleet yhden toimittajaksi itseään kutsuvan naisen lisäksi kaikkien tuntemat setämiehet. Toivottavasti setämiesten rahan suuntaan taipuva selkäranka kestää myös arvostelun. Ja toivottavasti lehdistön sananvapauteen ei koita kukaan muu kuin ensimmäistä kertaa eduskuntaan valittu narsistinen mukakeskustelija koitti vaikuttaa.