Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Aina yhtä hankalaa

Kuutisen vuotta, ylikin, joka toinen sunnuntai olen ne tänne saanut ja joka toinen joudun ne täältä pois viemään. Lauman, joka minua vaimon lisäksi eteenpäin vie. Pystyssä pitää ja pakottaa jaksamaan.

Luulin että siihen tottuisi.

Maanantaina on jo aina parempi. Onhan ne jo isompia, osaavat olla, osaavat ajatella, osaavat toimia ja ennen kaikkea osaavat puoltansa pitää. Vaan nämä joka toiset sunnuntai-illat on ja pysyy hankalina.

Vaikka viikot niiden kanssa on ajoittain aika raskaita. Koulut, harrastukset, ruoat, pyykit, ja aina jokin osa minusta odottaa sitä hiljaisuutta ja rauhallisuutta, niin ikävä ei mihinkään mene.

Ovat iso osa minua ja iso osa elämää. Onneksi en joudu olemaan yksin.

”Princess in the tower
Children in the fields
Life gave him it all:
An island of the universe”

Kategoria(t): Ajatuksia, Rovaniemi, Terveys

Tulin kuulluksi

Yksi lähes puolitoista tuntia kestävä puhelu vastaa näköjään ainakin pariakymmentä lääkäriä tai vähintään lääkärin vastaanotolla käyntiä.

Yli kahdenkymmenen vuoden sairastamisen jälkeen sain soiton keskussairaalan kuntoutushoitajalta. Puhuttiin ummet ja lammet, käytiin läpi lähestulkoon koko elämä, tai elämä siltä osin kun olen sairas ollut.

Välillä helposti ja välillä vaikeammin.

Puhuminen siis.

Ei ollut helppoa kertoa ties kuinka monennen kerran kaikista vastoinkäymisistä, hoitamatta jättämisistä tai hoitovirheistä, leikkauksista ja aivovammasta. Kaikesta mitä tämän hetkiseen elämääni liittyy. Kaikesta miten minä itse ja miten läheiseni sairauteeni suhtautuvat.

Kun omalta osaltaan kanssani joutuvat sairastamaan.

Mutta puhelun jälkeen, hetken hengitettyäni, olin tyytyväinen. Minua ei kyseenalaistettu, mielipiteeni, toiveenikin jopa otettiin huomioon.

Tulin kuulluksi.

Mikä sillä hetkellä tuntui auttavan enemmän kuin ne viitisenkymmentä eri lääkettä mitä olen tähän mennessä kokeillut. Parannuskeinoa ei edelleenkään kukaan lupaile. Mutta pieni toivo siitä että sairauden etenemistä saattaisi vähän pystyä hidastamaan kirkasti loppupäivän.

Kärsimätön koittaa siis nyt kärsivällisesti odottaa.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Sohvapeitto

On aamuja jolloin tekisi vain mieli jäädä peiton alle lämpimään. Nukkua vaikka puolille päivin, juoda välillä kahvit ja jatkaa.

Vaan kun aina ei voi.

Kipukroonikon ja neurologisesti sairaan päivät saattaa olla tekemistä täynnä. Eläkeläisillä kuulemma aina on.

Alan uskoa.

Ajelua sinne ja tänne ja kouluihin ja kouluilta ja kaupan kautta kotiin ja taas menoksi.

Siihen kun vielä lisää vaikkapa fysioterapiassa käynnin, jonka aikana harjoittelee pystyssä pysymistä ja tasapainoa ja saa plussana lihasten ja hermojen murjomiskäsittelun, on kotisohva ja kotisohvan peitto alkuillasta aikasen kova juttu.

Varsinkin hyvän päivällisen, kuuman suihkun ja uuden kipulaastarin jälkeen.

Olen siis ehkä elossa huomennakin.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Odottamisen sietämätön raskaus

En ole ihmisistä mistään kärsivällisemmästä päästä. En pidä odottamisesta, enkä siitä että itselleni tärkeät asiat eivät tapahdu nyt eikä heti. Huono piire, myönnän, mutta syvälle sisään rakennettu eikä enää näillä kymmenillä poiskaan opittavissa.

Ainakaan kovin helpolla.

Pitkäaikaissairas joutuu tahtomattaan odottamisen mestaruuteen tähtäävälle polulle. Polku on kapea ja mutkikas ja kulkee pääosin ylämäkeen oksien lyödessä aika ajoin naamalle. Jono siellä, rikkinäinen laite täällä, lääkäri, hoitaja, sihteeri lomalla tai todella tärkeässä palaverissa.

Pitkiä viinereitä kahvin kanssa, toivon.

Nyt odotan siirtynyttä soittoaikaa ja jossain hamassa tulevaisuudessa siintävää magneettikuvausta. Kärsimättömänä, samalla enenevässä määrin kipuilevana, horjahtelevana ja jälleen askeleen kohti kömpelömpää ja hankalampaa elämää ottaneena.

Jos kiroilisin, sanoisin että perkele kun vituttaa.

Mutta näin kai on tämä maa rakennettu. Rahan, byrokratian ja pitkien viinereiden ympärille. Asiat tapahtuvat jos nämä kaikki kolme kohtaa onnellisten tähtien alla, auringon ollessa oikeassa asennossa nousuveden aikaan ja löytyy paikka avaruudessa jossa asia pääsee etenemään.

Joku saattaa sanoa että odottavan aika on pitkä. Ei aina. Se saattaa olla sietämättömän raskas.

 

Kategoria(t): Yleinen

Yksi yli muiden

Reilun parin vuosikymmenen sairastelun aikana on kaikista niistä kymmenistä lääkäreistäni noussut yksi ylitse muiden.

Aika paljon niitä on tullut nähtyäkin. Monenlaisia, puoskareitakin mielestäni.

Monelta tuon ammattikunnan edustajilta puuttuu ihmissuhdetaidot totaalisesti ja kokonaan. Liekö tunkevat epävarmuutensa, surunsa ja tuskansa potilaidensa kärsimyksien vuoksi paksun muurin taakse, jonnekin josta sitten aikanaan kaivavat omalla tavallaan sen surun ja tuskan esille käsiteltäväksi sellaisella tavalla jonka katsovat parhaaksi.

Oli miten oli, aina ei ole niin sanotusti natsannut. Ei ammatillisessa mielessä, eikä aina toden totta persoonien tasollakaan. Räjähtelevä ja kärsimätön ei räjähtelevän ja kärsimättömän kanssa toimeen tule.

Lääkäreillä olisi paljon opittavaa hoitajiltaan. En väitä että hoitajistakaan kaikki olisivat aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikeassa mielentilassa. Mutta empaattisia ja ymmärtäväisiä pääosin ovat. Huumorintajuisiakin.

Sekin joka väitti ettei takapuoleen pistetty kipupiikki tunnu missään ja yhdessä kiroilimme ja nauroimme kun huusin että väärässä perkele olit.

Mutta tämä yksi.

Ei luovuttanut, ei pistänyt mielenterveyspotilaaksi, ei antanut periksi, kokeili kokeilemisen perään, kaivoi kuopasta ylös kun sellaiseen putoilin, etsi, luki, tutki, kannusti minua ja muita kaltaisiaan kokeilemaan ja etsimään ja tutkimaan.

En osaa, tai oikeastaan en pysty kasvokkain tätä kaikkea hänelle sanomaan. Repeäisin. Toivottavasti tohtori kuitenkin tietää, mitä häneltä saamani apu ja tuki, ja ennenkaikkea hänen peräänantamattomuutensa minulle merkitsee.

Olen paljosta velkaa. Elämänikin.

 

Kategoria(t): Yleinen

Myynnissä myös muualla

Facebook on parhaimmillaan ja samalla pahimmillaan kaltaiselleni keski-ikäistyvälle valkoiselle heteromiehelle kirpputori-palstoina ja erilaisten yhdistysten ilmoitustauluina.

Parhaimmillaan siksi, että löytöjä löytyy, ilmaiseksi ja pienellä rahallakin. Turhakkeistaan pääsee eroon, ilmaiseksi ja joskus sillä rahallakin.

Pahimmillaan siksi, että ihmisen tyhmyys näkyy niissä liiankin hyvin.

En enää siis ole kovin aktiivinen Facebookin käyttäjä, en edes näillä kirpputoreilla, roskalavoilla ja ilmoitustauluillakaan. Mutta silloin tällöin ja viimeksi juuri nyt se mainitsemani ihmisen tyhmyys vaan loistaa kovemmin kuin kirkkain aurinko.

Tyhmyys sallittakoon, itsekään en viisaammasta päästä ole koskaan ollut, varsinkaan enää nykyään.

Mutta jotain rajaa.

Vai liekö kyse ihmisen halusta käyttää valtaansa. Siellä ja siinä missä sitä pystyy käyttämään. Edes vähän.

”Ensin av, sitten vasta yv. Älä kommentoi hintaa. Laita ilmoitukseen MMM.”