Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Odottavan aika

Pitkähän se on. Ja varmasti odottavalla äidillä myös, pidempikin, veikkaisin. Helppoahan minulla on. Helpompaa kuin vaimolla.

Mutta pitkä siis. Mutta samalla niin lyhyt. Tuntuu että viikot ja kuukaudet menevät sellaista vauhtia ettei eläkeukko aina perässä pysy. Tavaroita on jo hankittu, lähinnä saatu sieltä ja täältä ja jonkin verran tuoltakin. Mutta kaupoille pitää jossain vaiheessa kuitenkin mentävä.

Jännittää vähän.

Suurimmalta osin se että vieläkö osaan. Vai onko meitä sitten kaksi kädetöntä jotka vauvaa koittavat maailman koitoksiin kasvattaa.

Toisekseen huolettaa millä tavoin nuo jo olemassa olevat loppujen lopuksi suhtautuu. Vieläkin ne kaikki kolme innoissaan tuntuvat olevan. Pienin (pieni, jo yhdeksän) eilen vielä viimeiseksi, kun äidilleen vein, kuiskutteli että mukavaa kun tulee vauva.

Toivottavasti mieli niillä ei pahasti muuttuisi tammikuussa, joskus keskellä yötä vauvan huutaessa niin että karvanaamatkin hermostuu.

Ja nuo karvanaamat. Ollaan naureskeltu että yksi niistä kiipeilee vauvan syliin, yksi nuolee sen naamaa aina kun silmä välttää ja yksi ottaa tehtäväkseen sen vahtimisen.

Aika näyttää.

Pitkä on odottavan aika siis. Katsotaan sitten vuoden vaihteessa millainen ja minkä näköinen ihmisen pentu maailmaan tupsahtaa.

Kategoria(t): Lappi, Politiikka, Rovaniemi

Rahat vai henki?

Ymmärrän kyllä matkailuyrittäjien ahdingon. Leipä kun on tiukassa muutenkin, yrittäjällä. Ja jos matkailijoita ei ole eikä tule, ei ole sitä leipääkään.

Silti kummaksun, ja kovastikin lappilaisten yrittäjien ja yrittäjien keskusjärjestöjen sekä joidenkin poliitikkojen hinkua saada rajoja nykyistä enemmän auki. Eikö ihmisten, niiden yrittäjienkin terveys tulisi olla tärkeintä.

En osaa sanoa mikä olisi oikea ratkaisu. Valtion tuki, kituuttaminen vai peräti konkurssi? Mutta sen tajuan, että nyt pitäisi iskeä kiinni entistäkin kovemmin kotimaan matkailijoihin.

Kenties katteen kustannuksella pudottaa jo jossain määrin tähtitieteellisiä hintoja matti meikäläisenkin kukkaron ulottuville. Koittaa saada kotimaista volyymia. Niin että kuitenkin pärjäisi, parempia aikoja odotellessa.

En tiedä.

Mutta sen tiedän että tämä tauti ei ole voitettu eikä voittoa siitä ole näköpiirissä. Ei vielä aikoihin. Ihmisen henki ja terveys on kuitenkin rahaakin arvokkaampi.

Ainakin joillekin.

Kategoria(t): Judo, Lapset

Pikkasen onnellinen

Oli tyttäristä pienin, kun tänään tatamille yli kuukauden tauon jälkeen pääsi.

Murtunut käsi alkaa olla siinä kunnossa että jotain voi jo tehdä. Ei aivan täysin vielä voi vääntää ja kääntää tahi heittää tai tulla heitetyksi.

Mutta jotakin kuitenkin.

Kaverit, lähinnä. Ja tunne siitä että pääsi, sai pukea judogin, keväällä ansaitun oranssin vyön kanssa.

Monesti, tai oikeastaan aika useinkin lapsen ilo on pienistä asioista kiinni. Ei aina tarvita kuuta taivaalta tai isoa tukkoa rahaa.

Nyt riitti tatami ja judotreenit.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lappi

Syksy ja sen sateet

Muutoin syksy olisi toiseksi mieluisin vuodenaika. Kesän jälkeen. Mutta suorastaan inhoan vesisadetta. Ja sen vuoksi kevät tulee hyvänä kakkosena.

Inhoan kun vaatteet kastuu, kengät on märät joskus jopa sukkia myöten. Ja aina ei voi pukeutua pelkkään sadepukuun ja kumisaappaisiin. Ja kun saisin jälkikasvun oppimaan sen, ettei syyskuun puolivälin jälkeen, napapiirin tuntumassa enää pidetä nilkkasukkia eikä pelkkää t-paitaa ilman pitkähihaista.

Talvi saa siis tulla. Polttopuut on varastossa, sopivan kokoisina suunnilleen.

Mutta sitä ennen voisi vielä olla jokunen aurinkoinen ja lämpöinen päivä. Sellainen kirkas, oikea Lapin ruska. Tappelemassa kevään kanssa siitä toiseksi mieluisimmasta. Tämä pimeys ja synkkyys kun tuntuu vievän loputkin vähistä voimista.

Vaikka kai tällaiseenkin on pilleri olemassa.

Kategoria(t): Yleinen

Väsyttää

Uni loppui jo toista yötä peräkkäin. Mikä lie vikana.

Jalkoihin kylläkin sattuu enemmän kuin aikoihin. Ja kädet on kipeänä vaikka pariin päivään en olekaan mitään kovin fyysistä tehnytkään.

Alkaako taas olla niin ettei lääkitys riitäkään enää.

Vähän taas kyllä pelottaa. Ja vähän vituttaakin. Mitä seuraavaksi? Ei oikein mitään. Kaikki alkaa olla koitettu. Annostusten nosto ei juurikaan innosta.

Taaskaan.

Hammasta pitänee purra. Ja kiroilla ainakin mielessä. Ja koittaa löytää voimakeinoja, fyysisiä ja ennen kaikkea henkisiä.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Kategoria(t): Lapset, Terveys

EesTaas-Päivät

Niitä osuu aina silloin tällöin, joskus liiankin usein.

Tuntuu ettei jalat kanna ja silti pitäisi mennä ja tulla ja taas uudestaan tulla ja mennä. Kaupat, koulut, lasten harrastukset, käsipuolen lääkärijutut ja muut, kotihommat. Eläkeukolla ei aika tule toisinaan kovinkaan pitkäksi.

Vaikka itsepä olen kuoppani kaivanut.

Onneksi päivien joukkoon mahtuu kuitenkin hiljaisempiakin. Sellaisia jolloin voi itse päivänsä rytmittää, tehdä pikkuhiljaa sitä ja tätä. Ja välillä istua ja jopa mennä maate. Poimia marjoja auringonpaisteessa – niin kauan kuin molempia riittää.

Mutta nämä eestaas-päivät on kyllä joskus aika hektisiä.

Nyt on lasse uunissa, päivälliseksi. Koska iltapäivä ja ilta on taas menoa ja meininkiä. Auto pitäisi laittaa katsastuskuntoon (pitäkää peukkuja) ja vielä pyykkihommat hoitaa. Ja tiskiasiat. Ehkä istahdan vielä toisenkin kerran ennen seuraavaa eestaas-päivän etappia. Ja toivon edelleen että joku keksisi sen pillerin joka pään korjaisi, kivut veisi ja auttaisi kävelemään ja pystyssä pysymään.

Jokseenkin epätodennäköistä.