Vielä vaalipohdintaa, anteeksi…

… mutta näiden vaalien kampanjointi ainakin netissä on ollut likaista, ilkeää ja ihmisarvoa vähättelevää. Syyllistyn tässä nyt itsekin ilkeilyyn, mutta niin pata kattilaa soimaa kuin siihen huudetaan, olen oman osani sontaa somessa niskaani saanut.

Minua ei loppujen lopuksi kiinnosta muu kuin se ettei Kokoomus tai Perussuomalaiset pääsisi hallitukseen. Tai pahimmillaan molemmat, siihen sysimustaan, joksi sitä ei saa kutsua ilman että Petterillä tulee paha mieli. Ääneni, jonka antaminen jäi flunssan vuoksi sunnuntaille, tulee tekemään osansa tämän vaihtoehdon pois sulkemiseksi.

Huomasin jonkun kirjoittaneen että jos Kokoomus ja Persut mahtuvat samaan hallitukseen (mitä kuitenkin epäilen) niin jompi kumpi joutuu ottamaan taka-askeleita. Ja minun veikkaus on, pahimman sattuessa, että pakittava osapuoli olisi Perussuomalaiset.

Ja tässä tulee se ilkeily. Perussuomalaisia äänestäviä ei kiinnosta faktat. Ei puolueohjelma, ei vaalikampanjan ohjelma, sen puutos saati hallitusohjelmakaan. Populismiin taipuvaiset Perussuomalaiset ehdokkaat ovat lupailleet sellaista mitä ei voi luvata ja yhden ainoan konkreettisen lupauksen puolueen puheenjohtaja käänsi hetikohta ennakkoäänestyksen päätyttyä. Puolueen äänestäjät eivät kerta kaikkiaan välitä kuin tyhjistä huudoista tuuleen.

Ei mikään puolue saa tuosta vain ruoan hintaa alas, polttoaineiden hintoja pienemmäksi, sähkön hintoja kohtuullisimmaksi. Kaikki tuo populismin värittämä lupailu vaatii rahaa eikä sitä juuri ole muualta otettavissa kuin huonommin toimeen tulevalta kansanosalta sekä lapsilta ja nuorilta. Eikä Suomi voi olla vastaanottamatta pakolaisia, sen kaiketi kieltää jokin kansainvälinen sopimuskin.

Jos sinäkin olet menossa äänestämään varsinaisena äänestyspäivänä, ota nämä huomioon. Häviäjiä tuossa yllä mainitussa ovat alempi keskiluokka, köyhin osa sekä lapsemme. Voittajia ovat vain ja ainoastaan jo valmiiksi varakkaat jotka vaahto suupielissään odottavat vaurastuvansa entistä enemmän.

Väkivallasta ja vallattomuudesta

Ei ole kahta sanaa siitä, etteikö kaikenlainen fyysinen väkivalta olisi lapsellista, typerää ja uhrin ihmisarvoa alentavaa. Uhri menettää teon yhteydessä ison osan elämästään eikä sitä saa enää takaisin. Puhumattakaan teon ulkoisista, fyysisistä haitoista jotka saattaa jäädä näkyville uhrin lopun elämän ajaksi.

Ja sama pätee toki myös verbaaliseen tai kirjoitettuun väkivaltaan ja kiusaamiseen. Periaatteessa näillä ei ole kovinkaan paljoa eroa.

Väkivalta ja ennen kaikkea sillä uhkailu sekä ns. mässäily on Suomessakin jokapäiväistä sekä näkyvää. Ja ihmettelen miksi niin moni antaa sen tapahtua. Uhkailu tuntuu olevan arkea ja niin psyykkinen kuin sanallinenkin väkivalta yleistyy yhä pahenevalla tahdilla. Jotenkin on tunne että jokainen on vapaata riistaa.

Ja jokainen riistana oleva suhtautuu omalla tavallaan. Joku antaa henkisen väkivallan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Joku taas menee vastaavan edessä täysin lukkoon. Alkaa jännittämään sosiaalisia tilanteita ja pahimmillaan sulkeutuu täysin. Joku saattaa ottaa fyysisen välivallan uhan hällä väliä asenteella, ”antaa tulla vaan” kun taas joku pelkää niin pahoin ettei uskalla kotoaan ulos astua.

Nämä olivat toki kärjistettyjä ääripäitä mutta valitettavan tosia. Niin nuo ääripäät kuin kaikki niiden välillä oleva. Ihmiset ja ihmisten tunteet. Väkivallalla uhkaileva tai se mässäilijä ei koskaan voi tietää miten uhri suhtautuu. Sen tietää vain uhri itse ja parhaimmassakin tapauksessa vain uhrin läheiset.

Olen jatkuvasti puhunut niille lapsilleni jotka itsenäiseen ajatteluun jo kykenevät ettei henkistä väkivaltaa tarvitse sietää ja jos sellaista kohtaa on siihen haettava välittömästi apua. Samalla olen puhunut myös fyysisen väkivallan uhasta, jos sellainen joskus eteen tulee. Toivon että ne muistaisivat mitä silloin tulee tehdä

Itse jouduin silmittömän, minusta riippumattoman fyysisen väkivallan uhriksi vuonna 2009. Lääkärien mielestä lähtö tästä maailmasta oli liian lähellä. Muistona tuosta tapahtumasta on edelleen aivovamma, pois potkittujen hampaiden tilalle jääneet tyhjät kolot, hermovauriot hampaiden juurissa sekä alahuulessa, metallia leuassa, ylähuulen yläpuolella ja toisen korvan juurella. Olin silloin aika pahassa kuosissa ja sitäkin pahemman näköinen.

Silloin, voimieni tunnossa, en tajunnut ottaa apua vastaan muuta kuin kirurgien veitsiltä. Ja nyt ajatellen se oli yksi elämäni huonoimpia päätöksiä. Ainoa hyvä puoli tapahtuneessa oli ja on edelleen se, että opin vihaamaan väkivaltaa kaikissa sen muodoissa yli kaiken. Sekä se että teen kaikkeni sen eteen ettei kukaan läheisistäni joutuisi vastaavaa kokemaan ja kestämään.

Kun väkivalta ja sen eri muodoilla uhkailu on muuttunut jokapäiväiseksi ja on jopa joidenkin mielissä taipunut sallituksi, varsinkin erilaisilta näyttäviä ihmisiä kohtaan, ihmettelen miksi niin moni sen sallii. Miksi niin moni jättää puuttumatta esimerkiksi maahanmuuttajia kohtaan suunnattuun uhkaan? Pelkäämmekö? Uskommeko olevamme seuraavia? Onko pian joka toisella suomalaisella soutuvene Tornionjoella odottamassa jos se pahin tapahtuu?

En tiedä.

Mutta siitä olen varma että itse puutun, itse pidän huolen siitä että lapseni ovat turvassa. Siitä olen varma että en koskaan vihaa ketään niin paljoa että toivoisin hänelle samaa kuin vaikkapa itse silloin jouduin kokemaan. Siitä olen varma että kansalaisena toimin siten ettemme joutuisi suuria sotia enää kokemaan, ja siitä olen varma että itse en koskaan tule lyömään sitä ensimmäistä lyöntiä.

Entä sinä?

Sairastava sairas

Pitkäaikaisesti sairaalla on vaikea olla normaalisti sairas.

Flunssan oireet, vähäisetkin tuntuvat moninkertaistuvan. Kolotus äityy kunnon jumputukseksi ja vihlaisut ovat kymmenkertaisesti kovempia. Ja se väsymys. Se on jotain aivan eriskummallista. Vaikka kuinka nukkuisi se vaan on ja pysyy. Kaiketi aivovammalla on siihen osansa.

Niin sanottua miesflunssaa en ainakaan omasta mielestäni pode. Välillä tuntuu että päinvastoin. Koko ajan on olo että pitää tehdä jotain, hoitaa edes se ”oma tontti”. Minua viisaampi aina silloin tällöin vielä jaksaa asiasta huomauttaa, että mene ja lepää. Taidan olla tältä osin aika jäärä.

Ja ei flunssa tunnu sairaudelta. Toki se inhottava on enkä todellakaan pidä jatkuvasta nenän vuotamisesta. Mutta pitkäaikaisesti sairaan lääkkeet ei auta flunssasairauteen. Siihen tepsii parhaiten sinkkiasetaatti (jos aloittaa sen ajoissa) normaali burana ja kuuma, tuoreesta inkivääristä tehty juoma.

Ja se lepo, jos osaa levätä,

Poika tämän aloitti, muistaakseni lauantaina ja minä seurasin perässä sunnuntaina illalla. Tyttäret menivät äidilleen silloin sunnuntaina ja eivät ainakaan tiistai-iltaan mennessä olleet mitään flunssan oireita saaneet. Eikä minua viisaampikaan, mikä on aika ihme juttu (koputan puuta). Nyt on poika matkalla päiväkotiin ja minä alan olla hiukkasen paremmalla ololla.

Seuraavaa päiväkodistä saatavaa ihanaa virusta odotellessa…

Sekaisin

Tiesin että jotkut kanssaihmiset on aika lailla sekaisin. Mutta yllätyin kuinka paljon.

Sinimusta Liike aikoo valtaan päästyään hoitaa kaikki muut paitsi suomalaiselta näyttävät pois maasta. Tavalla tai toisella. Ja jos niillä on jokin pelikirja niin uskoisin sen sisältävän myös eri tavalla ajattelevien kohtalon.

Onneksi sellaista päivää että tämä porukka vallassa olisi ei tulevaisuudessa näy. Mutta ajatuksena tällainen on liian pelottava jäädäkseen vaille huomiota.

Toisinajattelijoita tavallaan jo nyt niin sanotusti kurmutetaan. Puhumattakaan suoranaisesta rasismista mistä monet suomalaiset joutuvat kärsimään vain siksi että sattuvat näyttämään erilaiselta. Sosiaalisessa mediassa näitä molempia huomaa päivittäin ja itsekin olen saanut ajatuksistani paskaa niskaan monta kertaa.

Jokaisen vähänkään empatiaan kykenevän pitäisi nyt pysähtyä hetkeksi ajattelemaan millaisessa maassa ja millaisella maapallolla haluaa nyt ja jatkossa asua. Koska nyt on aika reagoida.

Reagoida erinäköisten saamaan kohteluun. Reagoida eri tavalla ajattelevien kuin politiikassa äänekkäimpien mielestä pitäisi ajatella. Reagoida myös siihen millainen planeettamme lapsillemme ja niiden lapsille jätetään.

Koska nykyinen meno ei kerta kaikkiaan sovi.

Haaveita

Vaikka olenkin tähän ikään kokenut jo aika paljon. Kaiken huonon lisäksi hyvääkin, on silti paljon asioita joita haluaisin vielä ehtiä ja pystyä tekemään. Isoja ja pieniä. Toteutettavissa olevia ja liian kovia. Pienestä on hyvä aloittaa. Ja sellaisista joihin todellakin, itsestäni ja läheisistä riippuen voisi olla hyvätkin mahdollisuudet. Mutta lähinnä kuitenkin itsestäni ja siitä miten itseeni suhtaudun.

Vaikkapa nyt eläinpuistossa käyminen. Ennen pojan syntymää, oli tyttöjen kanssa tapana käydä heti alkukesästä Ranualla kiertämässä parin kilometrin reitti ja lopettaa kotieläinpihalle ja jäätelökioskille.

Fazerin outlet myymälästä puhumattakaan.

Mutta se jäi sen myötä kun jalat alkoivat heiketä. En voinut kuvitella itseäni kävelemässä tuota parin kilometrin mäkistä maastoa, en ilman että kotimatka (80km) siirtyisi yön yli, Jos en väärin muista niin vanhempani tekivät tuon puolestani joku vuosi sitten. Mutta ei taida onnistua heilläkään enää.

Minua viisaampi on puhunut eläinpuistosta ja pyörätuolista jo useamman kerran. Ja oma mieleni on ollut kovasti vastaan ajatusta pyörätuolista ja minua viisaammasta sitä työntämässä. Ajatus pyörii aivovammaisessa päässäni aina silloin tällöin. Pitäisikö antaa periksi? Nielenkö ylpeyteni? Rationaalisesti ajatellen pitäisi, pojan ja tyttärien ja ennen kaikkea minua viisaamman hyväksi.

Mutta kovin vaikea on ajatus. Ainakin nyt.

Muitakin pienempiä pystyy kohtuudella toteuttamaan. Vaatii vain kärsivällisyyttä minulta. Ja ehkä enemmän läheisiltä. Esimerkiksi veneeseen nousu tai pois tuleminen pelottaa. Metsässä kävely pelottaa. Mutta kaipa näistäkin voisi yli päästä. Vaikka inhoan ja kammoan sanontaa ”otahan itseäs niskasta kiinni”, voi se joissain tapauksissa tulla kyseeseen.

Isompia haaveita on rajoittamassa fyysisen kuntoni lisäksi lompakkoni paksuus.

Ei se riitä kaupunkilomaan Pariisissa. Tai pitkään viikonloppuun Islannissa. Ei se taida edes riittä yhteen suurimmista haaveista, viedä kaikki lapset risteilylle. Pitäisi asua lähempänä satamia joista pääsee. Saunalautta Kemijoella ei ihan sama asia olisi.

Enää en jaksa haaveilla paranemisesta. Tai edes vähän parempaan kuosiin tulemisesta. Enkä lääkkeistä luopumisesta. Enkä siitä että lihakseni tulevat aina elämään minusta riippumatonta elämäänsä. Ehkä kannattaa siirtää kaikki ylimääräinen energia noihin pieniin, toteutettavissa oleviin ja lopettaa muu ajatusten höpinä.

Arvovaalit

Vaikka itsestäni on vuosien varrella muovautunut paatumaton vihervassari ovat tulevat eduskuntavaalit sellaiset, jonka äänestyspäätöksessäni joudun tarkastelemaan moraaliani. Tulossa on mielestäni puhtaasti arvovaalit. Ja jos aiemmin olen äänestänyt henkilöä, on puolueella näissä vaaleissa entistäkin isompi merkitys.

Ja vaalit ovat arvovaalit siksi että kansa joutuu päättämään mistä seuraava hallitus koittaa leikattavaa löytää. Annetaanko rikkaille helpotuksia ja otetaanko köyhiltä sitäkin enemmän? Otammeko omaa hätäänsä kärsiviä maahamme vastaan vai annammeko heidän kärsiä omassa maassaan? Annammeko lapsillemme mahdollisuuden opiskella haluamallaan tavalla, vailla sen suurempia taloudeliisia huolia vai menemmekö heidänkin ohkaisille kukkaroille?

Koska leikattava on, siitä ei ole niin sanotusti kahta sanaa. Jotkut ovat sanoneet suoraan että sosiaaliturva on liipasimella. Jotkut taas sanovat että pakolaisia ei enempää voi ottaa vastaan. Ja joku on jopa heittänyt ilmaan ajatuksen että opiskelijoita aletaan jälleen kurittamaan, vaikkapa nyt asumistuen leikkaamisen muodossa.

Ymmärrän varsin mainiosti kaiken tuon. Jokaisella puolueella on omat arvonsa. Suurin kysymys on se, millaisen valtioneuvoston haluamme leikkauksista päättämään. Tässä yhteydessä on aivan turha puhua vaikkapa vihreästä siistymästä, turpeesta tai puolustusmenoista eikä itselläni ei ole esittää mitään taikatemppua tai reseptiä sille miten tulevaisuus olisi jokaiselle suomalaiselle mahdollisimman hyvä ja turvallinen. Mutta siitä olen varma, että jos sosiaaliturva ja koulutus kokevat taas isoja leikkauksia, on maamme tulevaisuuden näkymät nykyistäkin huonommat.

Tämän vuoksi joudun nyt miettimään tarkasti mitkä leikkaukset tai mitkä erinäisten maksujen korotukset olisivat omalle lähipiirilleni ja itselleni kaikkein pahimmat. Siksi joudun myös omaa moraaliani tarkastelemaan ja ehkä myös sitä vastaan äänestämään.