Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Ihan liian kauan

En muista kuinka kauan olen ollut sairas.

Ja en siis muista milloin viimeksi olisin tuntenut itseni terveeksi.

On päiviä jolloin pelkkä paikallaan olo tuntuu ylivoimaiselta. Toinen puoli kropasta on kuin tulessa ja toinen puoli totaalisen voimaton. Ja sen tulessa olevan puolen olkapää. Se jonka kirurgi hajoitti syväaivostimulaattorin pariston vaihdossa, se tuntuu siltä että tekisi mieli repiä se kokonaan irti. Ettei se enää kaiken muun, nyt jo liian kauan kestäneen kipuilun lisäksi vaivaisi. Ilmankin olisin pärjännyt. Ilmankin olisi ollut jo ihan sopivasti. Ilmankin sattuu jo aivan tarpeeksi.

Ja kivun rinnalla kulkee aina myös epätoivo ja epätietoisuus. Kun niin kovasti yhteen kuuluvat. Kaikki kolme.

Epätoivo siitä että eikö tämä milloinkaan lopu ja miksi koko ajan vain pahenee ja pahenee ja miksi menen koko ajan huonommaksi. Ja epätietoisuus siitä että mitä seuraavaksi tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Milloin tulee se päivä että en enää pystyssä pysy? Tai se päivä milloin sormeni lakkaavat aivojani kokonaan tottelemasta? Tai se kun kaikista kokeilemistani lääkkeistä se joka edes jonkin verran auttaa, pahimman kärjen kivuista poistaa ei sitä enää poistakaan?

Haluaisin löytää keinon, jolla kaikki nämä tuntemukset ja ajatukset saisi joksikin aikaa pois. Edes silloin tällöin potkittua kauemmaksi odottelemaan taas vuoroaan. Muutenkin kuin pelkästään yöllä nukkumieni tuntien ajaksi.

Koska sairaus on jo unissanikin.

Alussa sanoin, että en muista kuinka kauan olen ollut sairas saati milloin viimeksi olisi ollut hyvä olo. Ehkä niin onkin parempi? Ehkä ”ottaisi päähän” vain entistä enemmän jos kaikki muistaisi.

Kategoria(t): Ajatuksia, Politiikka, Ruoka

Onnelliset kutaleet

Kasvisruoka ja vihreä ajattelutapa yleensäkin tuntuu olevan joillekin kirosanoista pahin. Samaan kategoriaan kuuluu myös keskustelut yksityisautoilusta ja joukkoliikenteestä. Suuria saatanoita erilaisille ihmisille tai ihmisen tapaisille, ajatusmaailmasta tahi poliittisesta katsantokannasta riippumatta ja toisaalta riippuen.

Monien mielestä, kun yllä mainittuihin aiheisiin liittyviä keskusteluita seuraa, ei ole pahempaa kuin edes ajatus siitä että oman auton käyttö saattaisi olla pahasta. Tai se että taksilla suhaillaan edustustehtävissä isolla kylällä ja joskus jopa susirajan takanakin.

Tai sitten setämiehen murheista se pahin, kasvisruoka.

Kun niiden mielestä kasvisten syöntiin pakotetaan. Niitä tuputetaan vaikka pitäisi perkele olla oikeus syödä nakkeja kupista ja juoda sinistä lenkkiä päälle ja käristää pihvi päivässä tai kaksikin. Sika se miehen tiellä pitää, rasva ja laardi ja valmisteet joiden tuoteselosteessa kerrotaan lihapitoisuuden olevan 32 prosenttia. Sama sille mitä maapallolle tapahtuu, kunhan pyhään lihaan ei kosketa.

Tekevät onnettomat itsestään naurunalaisia.

Luulin että Espoossakin valtuutetut kokoontuvat päättämään espoolaisille tärkeistä asioista. Mutta ne menevätkin sinne syömään. Ja helvetti on irti kun joku ehdottaa, että jospa söisitte kuntalaisten piikkiin vähän enemmän kasvisruokaa.

Olen itse sekasyöjä, ehkä enemmän kasvispainotteisesti. Olen löytänyt monia hyviä proteiinin lähteitä lähellä vastuullisesti tuotetun lihan rinnalle. Ajan itse vanhalla autolla. Pakosta, koska toimivaa joukkoliikennettä ei ole ja koska haluan lasteni pääsevän kouluihinsa ja harrastuksiin ja koska kukkaroni hajoaa murusiksi jos edes uskallan ajatella vaikkapa hybridiauton hankkimista.

Silti en jaksa ymmärtää setämiehen murheita. Eikö maailmassa ole isompia asioita minkä kimppuun käydä? Eikö näillä ole suurempia asioita mieltä painamassa?

Jos ei, niin onnellisia saisivat olla, kutaleet.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Politiikka

Eläimistä pahin

Moraali. Käytöstavat. Empatia.

Valitettavan monelle niin kaukaisia, vieraita käsitteitä. Tokkopa isoin osa kanssaeläimistämme moisia edes ymmärtävät.

Ihminen on eläin. Se tahallaan ärsyttää toista. Se polkee toisen ajatuksia, talloo mielipiteiden päälle. Hyppiikin. Se ei arvosta toisen sanomaa. Se loukkaantuu pienestäkin kritiikistä ja kun se loukkaantuu, alkaa se uhitella kuin kolmevuotias.

Se ei enää opi alussa mainittuja ihmismäisen käytöksen normeja. Se jatkaa polkemista, hyppimistä ja suoranaista vittuilua kun ei muuta osaa eikä muuhun kykene.

Se ei välttämättä edes halua oppia. Eläin pahimmasta päästä.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Yöt eivät ole veljiä keskenään

Toissayönä nukuin, enemmän tai vähemmän noin kolmetoista tuntia.

Tänään katsoin kelloa ensimmäisen kerran 4:44, ja kahvin keittoon nousin 5:43. Eivät ole yöt veljiä keskenään.

Sattui niin saatanasti etten oikein tiennyt miten päin olisin. Jokainen nukkumisasento vihloi jossain, viilsi sieltä ja poltti tuolta. Vaikka edellisenä iltana olin lääkinnyt itseäni tavallistakin enemmän.Vasen puoli vartalostani on kolmatta päivää tulessa. Voisikohan olla niin että vaihtopäivän lähestyessä kipulaastari menettää tehoaan?

Vaimo nukkuu vielä, samoin koirat. Vaikka kaksi kolmesta on ulkona jo käynytkin.

Itse mietin että mitä sitten tapahtuu kun se tavallistakin enemmän itseäni lääkitseminenkin menettää tehonsa? Ajatus siitä on pelottava. Tiedän että on olemassa vieläkin kovempaa tavaraa kuin nykyisiä kipua estäviä tai kipuja huijaavat valmisteet. En vain ole varma haluanko. Niin monta kertaa olen joutunut erilaisiin lääkkeisiin ja erilaisiin lääkäreihin pettymään.

Takana on henkisesti kova viikko. Mutta ainakin huomasin sen, että nelisen vuotta sitten asennettu syväaivostimulaattori tepsii siihen mitä varten se asennettiinkin. Kukaan vaan ei silloin kertonut että tauti on sen verran viisasta luokkaa, että löytää uudet reitit minua kiusaamaan.

Minulle on kovasti koitettu kertoa että vielä tulee päivä jolloin pääsen kiusaamaan takaisin, näyttämään pitkää nenää ja naureskelemaan että siinäpä koitit, mutta tavoitteessasi epäonnistuit, sinä senkin tautisista taudeista tautisin!

On vain aikoja, enenevässä määrin, etten siihen pysty uskomaan.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset, Ruoka

Tätilounaat

Isosiskoni sai jokunen joulu sitten kuningasidean. Vai olisiko ollut vanhimman tyttären, eli kummityttönsä syntymäpäivä?

Joka tapauksessa idean parhaasta päästä.

Lahjakortti, joka oikeuttaa yhteen (1) lounaaseen lahjakortin saajan valitsemassa paikassa tädin seurassa ja kustannuksella. Lahjakortti on myöhemmin laajentunut koskemaan myös muita tyttäriä, aina sitä mukaa kun ikää niille on tullut.

Olen siis saanut viimeisten vuosien aikana mitä moninaisempia valokuvia erilaisista ruoka-annoksista, ja eri ruokailijoista, lahjakortin saajista. Ja aina on kotiin tuotu onnellisen näköisiä lapsia, mahat täynnä ja mieli hyvänä siitä että täti on huomioinut ja tädin kanssa on juteltu, ja vietetty sunnuntaisia aamupäiviä vähän erilaisella tavalla.

Ja veikkaanpa että siskoni on ollut mielissään myös. Monta kärpästä yhdellä iskulla ja lisäksi laatuaikaa veljentyttärien kanssa.

Eli idea parhaasta päästä. Jatkukoon se niin kauan kuin siskoni haluaa. Luulenpa että tyttärille sopii myös, hamaan tulevaisuuteen asti.

Kategoria(t): Yleinen

Kiitos, vaikkei pakko olisikaan

Auttavathan ne.

Isovanhemmat, vaikkei mikään pakko olisikaan. Ovat oman osansa tehneet, kun minut ja isosiskoni aikanaan kasvattivat. Ihan kelvollisiksi kai kasvattivatkin.

Tunnen vanhempia joilla omansa ovat suoraan sanoneet etteivät enää samalle tielle lähde. Eivät siis auta, ja jos auttavat niin suureellisen suunnittelun ja anelun jälkeen. Kerran vuodessa ehkä.

Omani ovat onnekseni toista maata.

Pahimpien kipujen ollessa päällä, tai suunnattoman väsymyksen vallatessa ottavat kolmikon luokseen, tunniksi, pariksi, yöksikin. Auttavat omien kykyjensä ja voimiensa mukaan. Osallistuivat päiväkodin tapahtumiin ja osallistuvat koulujen isovanhemmille suunnattuihin aamupäiviin.

Ja vähän pienemmissäkin asioissa, kuten huomenna. Pienimmän vien sinne aamulla vajaaksi tunniksi odottelemaan oppituntien alkamista. Itse kun en pääse sitä kouluun viemään.

Arvostukseni ja kiitollisuuteni on mittaamaton.

Ja luulen että tyttäretkin kaikki nauttivat. Kukin vuorollaan tai kaikki yhdessä ajasta niiden kanssa. Peleistä, askarteluista ja jokaisen omalla tasolla olevista keskusteluista.

Niin että kiitos. Vaikka teidän ei pakko olisikaan.