Kategoria(t): Politiikka

Vaalit tulloo…

On aika katteettomien lupausten. Aika kaikkien suomalaisten huolista huolehtimisen. On aika vakuuttaa puolustavansa omaa maakuntaa, aika hymyillä vaalimainoksissa, toreilla, katujen varsilla, paikallislehdissä ja kotiin kannetuissa.

Samalla on aika miettiä arvoja.

Jokaisen äänestäjän omiaan. Miettiä mitä tulevalta politiikalta ja politiikan tekijöiltä haluaa. Haluaako tasa-arvoa, solidaarisuutta, kenties moraaliakin? Vai haluaako niitä katteettomia lupauksia, haluaako köyhien köyhtyvän ja rikkaiden vaurastuvan entisestään?

Haluaako lisää vihaa vaiko suvaitsevaisuutta?

En ala kertomaan kenellekään mitä taikka miten tulisi keväällä äänestää. Toivon vaan jokaisen valitsevan ehdokkaansa tarkasti harkiten, omia ajatuksia kuunnellen ja omia arvojansa kunnioittaen. Takin kääntäminen suomalaisessa politiikassa on liian yleistä ja yllättävän helppoa.

Ja äänestäkää. Muuten ei ole valitusoikeutta.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys

Tauti vaiko lääkkeet vai mikä lie

Väsymys kuulunee taudinkuvaan.

Tai sitten johtuu lääkkeistä.

On päiviä jolloin jaksan vaikka ja mitä. Siivota, hoitaa pyykkejä, laittaa ruokaa, hakata polttopuita, kolata pihaa tai vuodenajasta riippuen ajaa nurmikkoa… Ja sitten on päiviä jolloin tekisi vain mieli istua. Tai mieluiten nukkua. Päiviä jolloin parikin edellä mainituista tuntuu siltä että niiden jälkeen ei enää jaksa.

Nämä kun saisi kunnolla tasapainoon.

Toivon mukaan käynnissä olevasta fysioterapeutin kuntoutuksesta olisi tähänkin apua. Sen lisäksi että oppisin pysymään pystyssä.

Opettelua, siis se tasapainon löytäminen päivien kesken. Lähestulkoon 44 vuoden iässä. Luulin olevani jo valmis.

Kategoria(t): Ajatuksia, Terveys, Yleinen

Neljä vuotta sitten

”Sain” vajaat neljä vuotta sitten syväaivostimulaattorin.

Lainausmerkeissä siksi, että tätä nykyä en ole ihan sataprosenttisen varma siitä, kannattiko stimulaattorin asennukseen käytetty yhdeksän tunnin leikkaus ja useamman kuukauden toipuminen sittenkään.

Kuulemma menin leikaukseen nelikymppisenä ja tulin kotiin kuusikymppisenä.

Stimulaattori kyllä vei pahimmat oireet. Pahimmat nykimiset, heilumiset ja vapisemiset, niiltä osilta kuin ne silloin kroppaani eniten vaivasivat. Tauti löysi samana vuonna uudet reitit minua vaivaamaan ja vapisuttamaan. Silloin vain en sitä etukäteen tiennyt.

Enkä sitä että kivut jatkuisivat ja pahenisivat.

Olin silloin, vajaat neljä vuotta sitten siinä käsityksessä ettei jatkuisi. Että elämän laatu paranisi, jaksaisin olla ja touhuta. Vaimon ja lasten kanssa. Nyt, vajaat neljä vuotta myöhemmin vapisen, horjun, kaatuilen. Käytän vahvojakin vahvempia kipulääkkeitä, lääkkeitä vapinaan ja lääkkeitä näiden aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Stimulaattori auttaa kyllä edelleen. Niihin mitä estämään se silloin, vajaat neljä vuotta sitten asennettiin. Mutta pahenen, menen huonommaksi, omasta syystäni ja muidenkin.

Enkä voi olla ajattelematta. Että oliko sen arvoista.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset, Yleinen

Juuret, serkut ja suku

Suku.

Siis se osa, joka lapsiani, vanhempiani ja sisaruksiani kauempana on. Se osa on varsin vieraaksi jäänyt.

Osin varmasti omasta syystä, osin siksi että taidan olla isäni kaltainen. Facebook on viime vuosina tarinaa esimerkiksi serkuistani kertonut, mutta siihen se pääosin on jäänyt. Muualle muuttaneesta veljestänikin olen vieraantunut.

Tai se minusta.

Hassua että tiedän sukuni historiasta 1600-1800 luvuilta, niin isäni kuin äitini puolelta  enemmän kuin läheisimmistä sukulaistani esimerkiksi viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta.

Siksikin on mukavaa muutaman vuoden välein serkkujakin nähdä. Etelämmästä, mutta samalla tavalla juurillaan täällä pohjoisessa ovat. Kuulla kuulumisia ja kertoa omia. Huomata miten samanlaisia elämämme ovat, ainakin joiltakin osin. Samanlaisia ruuhkavuosia eletään, samankaltaisten ongelmien kanssa painitaan ja samoja haasteita sekä omilla tahoillamme onnenkin hetkiä koetaan.

Olen laittanut jotain niin sanotusti kirjoihin ja kansiin. Suvusta siis. Saa tyttäret sitten halutessaan kansien sisältöön tutustua. Miettiä mistä ovat kotoisin ja mistä minäkin olen. En aio niitä sen kummemmin opettaa, kunhan oppisivat pitämään toisistaan huolta.

Ja lähimmistänsä.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Politiikka

Vaikea olla Vihreä

Ilmastonmuutos, lämpiäminen, maapallon tulevaisuus.

Asia mistä kaikkien tulisi olla huolissaan ja kaikkien tulisi tehdä voitavansa sen hillitsemiseksi. Asia joka vaikuttaa lapsiimme ja meihinkin, jos emme herää nyt.

Vaikka herätä olisi pitänyt jo ajat sitten.

Mutta kaikkien on todella vaikea olla tarpeeksi vihreitä.

Kaikilla ei ole varaa vähäpäästöiseen autoon. Saati täyssähköiseen. Kaikki eivät pysty antautumaan joukkoliikenteen varaan. Maaseudulla, taikka kaupungeissa joissa toimiva joukkoliikenne on lähinnä vitsi ja toimii vain paperilla tai kaupungin insinöörien ja suunnittelijoiden mielikuvissa aamuisin kun he matkaavat uusilla hybrideillään kohti työpaikkojaan.

Kaikki eivät pysty ostamaan kestäviä hyödykkeitä, vaan joutuvat tyytymään halpaan ja huonolaatuiseen. Kaikilla ei ole varaa syödä lähellä tuotettua luomua, vaan pitää ostaa euroshoppereita ja cooppeja ja xtroja, joita valmistetaan ties missä, joihin lisätään ties mitä ja joiden todellinen alkuperä on jotain aivan muuta kuin mitä kuluttajan annetaan ymmärtää.

Lisäksi kaikki eivät edes halua. Vaikka pystyisivät ja vaikka varaa olisi. Valitettavasti.

Itse koitan vaikuttaa tulevaisuuteen ja ennen kaikkea tyttärieni tulevaisuuteen periaatteella kohtuus kaikessa. Laitan kasvisruokaa kohta jopa enemmän kuin tehotuotetusta lihasta valmistettua. Kun laitan liharuokaa, pyrin lähellä tuotettuun ja eettiseen. Kun joudun ajamaan vuoden 2005 vuosimallin polttomoottoriautolla, koitan miettiä milloin, miten ja minne. Vaikka se kolmen koulua käyvän ja harrastavan tytön, kroonisesti sairaalle isälle vaikeaa onkin.

Mutta mielestäni teen parhaani.

Vaikka olen Vihreiden jäsen ja olen äänestänyt ja tulen äänestämään vihreitä ehdokkaita, uskallan väittää, että on helpompi olla Vihreä kun asuu isommassa kaupungissa kuin missä itse asun ja omaa paksumman lompakon kuin itselläni on.

Kohtuus siis kaikessa. Toivottavasti useammillakin. Planeetta ei muuten kauaa kestä.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Rovaniemi, Yleinen

Lappi ja pakkanen

Pakkanen.

Kai kuuluu maamme talveen. Tammikuuhun ja oletettavasti pitkälti helmikuullekin. En tykkää.

Mutta itsepä olen ja itsepä olemme kuoppamme kaivaneet.

Koska ei minua täältä hevillä pois saisi. Eteläisen Suomen loskaan ja tihkusateeseen, saatikka kauemmas. Täällä on omieni lisäksi kaikkea mitä tarvitsen. Vuodenajat, kun niitä toistaiseksi vielä on. Ihmiset jotka toisiaan tervehtivät, auttavatkin tarvittaessa. Sopivasti vilinää jos sitä haluaa ja sopivasti rauhaa, silloinkin kun sitä ei kaipaa.

Luonto, metsät, vedet, kaikki ihan käden ulottuvilla.

Sanovat että pakkanen on pukeutumiskysymys. Kerroksia voi päällekkäin laittaa, ottaapa pois sitä mukaa kun ei tarvitse. Ei sama onnistu keskikesän helteillä, silloin heinäkuussa tiistaina ja keskiviikkona. Silti pärjäisin ilmankin pakkasia.

Tänään aion ottaa osaa ensimmäistä kertaa Tunturiralliin. Vai miksiköhän nykyään kutsuvat. Muuten kuin palelemalla pakkasessa, kerroksista huolimatta, katsomassa että rallikansa pysyy lippusiimojen oikealla puolella tai työntämällä keskelle erikoiskoetta jäätynyttä autontapaista.

Ei minua autot niinkään kiinnosta. Lupasivat käristystä ja lasillisen punaviiniä. Sisällä, suurinpiirtein lämpimässä.

Minulle ja muillekin vaimoille.