Kategoria(t): Ruoka

Valkosipuliperunat

Ei kannata aloittaa niiden tekemistä jos sormepäissä on haavoja. Kuten nyt, kun pakkanen kuivattaa sormet ja kädet. Suolaa haavoihin, ja valkosipulia.

Kuten nyt.

Teen tämän perän parhaat valkosipuliperunat. Tippaakaan itseäni kehumatta. Se on fakta. Vaimo hoitaa tavalla tai toisella pakkaseen hirveä ja kastike tulee pussista.

Kastikkeita en ole koskaan oppinut laittamaan, enkä aio näillä kymmenillä enää opetellakaan. Pussit on ihan hyviä, käypäsiä, sanoisin. Tällä kertaa valkosipuliperunoiden ja hirven kaveriksi tulee pussista niin sanottu punaviinikastike.

Niin sanottu, koska pussista.

Helppo hommahan se on, valkosipuliperunat. Kahdelle tarvitsee vain neljä isoa pottua, kolme valkosipulin kynttä, jonnin verran suolaa ja purkillisen kermaa, Ei oikein voi mennä pieleen. Ei vaikka yrittäisi.

Pihvien paistaminen siitä hirvestä, ulkofileestä, se onkin sitten eri asia. Lopputulos on aina erilainen. Joskus huoltoasematasoa, joskus gourmeeta ja joskus menee aivan penkin alle.

Silloin voi syyttää lihaa ja sen laatua.

Olemme sekasyöjiä. Kasvispainotteisesti. Mutta tämän soisin nyt onnistuvan kokonaisuudessaan. Koska olen mestari valkosipuliperunoissa ja pussikastiketta ei saa menemään pieleen.

Alan siis keskittyä pihvien paistamiseen.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Talven ensimmäinen ukko

Luminen siis.

Viikolla sitä tuli, ja viime yönä. Kunnes taas sulanevat pois. Siinä kintaalla, joku povailee pakkasta ja joku nollakeliä.

Mutta ukon sai aikaiseksi toistaiseksi pienimmäinen. Joitain viikkoja myöhemmin kuin edellisinä vuosina

Olisko ilmaston muutosta.

Auttoi se, siis se toistaiseksi pienimmäinen lumitöissä ensin. Minikola oli jo sille liian mini, mutta ahkerasti lapioi ja putsaili yöllä satanutta kulkuväylältä pois.

Sainpa sen hetkeksi ulos.

Sunnuntaiseen tapaan isommat autteli myös. Toistaiseksi keskimmäinen hoitaa meillä koirien virikkeet ja aina vanhin halusi (oikeasti!) taas imuroida. En kauheasti pistä vastaan.

Miksihän muuten sitä toistaiseksi keskimmäistä sitten kutsutaan kun uusi tulee? Pitääkö ne numeroida vai miten se menee?

Mutta on ne ihania, ja osaavat halutessaan olla auttavaisia. Toivottavasti osaavat ja haluavat sitten vauvankin kanssa. Ei niiden piioiksi pidä alkaa, mutta jatkossa kaikkien isosiskoiksi.

On tämä elämä aikamoista. Vie ihmistä kivusta ja itkuraivareista iloon, rakkauteen ja hyviin hetkiin.

Ja vauvan huutoon.

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset

Joulun aikaa?

Joulu alkaa joka vuosi aina vain aikaisemmin. Konvehdit oli myynnissä ennen halloween rojua ja mainokset syyltävät jouluista roskaa päivästä toiseen

Joulu on lasten juhla. Siitä ei pääse mihinkään. Ja lapsia varten omaa joulua aina rakennan. Toki on sellaisia ruokia joita vaimo tekee joka vuosi, enemmän aikuiseen makuun. Mutta itselleni joulu on olemassa lasteni ja vaimon vuoksi.

Tänä vuonna tyttäret ovat aaton ja sen ympäristön äidillänsä. Vuorotellaan. Ja koska vielä sitä neljättä joiden vuoksi joulua vietän ei ole näköpiirissä, olemme todennäköisesti aaton siis vaimon kanssa kahdestaan.

Kaksi antisosiaalista, me.

Varmaan vanhemmat tavataan, ja sisaruksia ja tyttäret sitten toisena pyhänä päivän tai parin ajan. Vielä pitää pukkitarina keksiä, vaikkakin tarinoita tai jopa pukkia itseään pitänee taas muutaman vuoden päästä alkaa miettiä.

Mutta se on sen ajan murhe se.

Lahjat on jotakuinkin hankittu, minulla ainakin. Paketointia vailla. Olen hyödyntänyt alennuksia ja kirppareita, lompakko kun ei niin paksu ole. Mutta lahjoja kuitenkin, jotain.

Mutta itse joulutunnelmaan on vielä aikaa. Jos sitä tuleekaan. Ehkä sitten aattoiltana, kahdestaan, takan lämmössä.

Tai sitten synnytysosastolla.

Kategoria(t): Ajatuksia

Perkele

Kun toisesta päästä helpottaa niin tottakai toisesta tulee sitten jotain takaisin.

Aikanaan sain kivun hetkeksi aikaa aisoihin, pienemmäksi ja pikkuisen taka-alalle. Sitä iloa ei kauaa kestänyt. Läpilyöntikipuun apua ei koskaan edes oikein tullut.

Vapina ja tärinä, suoranainen hytkyminen ja heiluminen menivät nekin vähäksi aikaa, sillä yhdeksän tunnin aivoleikkausella. Sitäkään iloa ei kauaa kestänyt

Lääkkeet eivät tätä nykyä riitä kipua viemään. Enkä uskalla ajatella millainen oloni olisi jos vierottaisin itseni opiaateista pois. Lääkärini tämänkin tietää, ei vaan ole vielä ollut halukas nykyisiä rankempiin resepteihin.

Ja se vapina. Käsien käyttö on ajoittain hankalaa, saati sitten hienomotoriikka. Tietokone rinnassa ja johtosarjat päässä eivät nekään riitä.

Jos kiroilisin sanoisin että vituttaa. Vituttaa niin perkeleen paljon.

Kun joku asia joskus hetkeksi helpottaa, toinen palaa entistä voimakkaammin takaisin minua kiduttamaan.

Perkele.

Kategoria(t): Politiikka, Rovaniemi

Pormestari vai ei?

Pitäisiköhän kuitenkin saada Rovaniemellekin ikioma ja ihka oikea Pormestari.

Kun tuntuu niin tyhmältä että kuntalaiset maksavat palkkaa kaupunginjohtajan lisäksi päätoimiselle kaupunginhallituksen puheenjohtajalle.

Ja paljon maksammekin. Kaupunginjohtajan palkka on taatusti lähellä viisinumeroista summaa ja puheenjohtajan yli 5000 euroa.

Minkä lisäksi puheenjohtajalla oli pokkaa nostaa viime vuonna erilaisia kokouspalkkioita yli kymmenen tuhannen euron edestä. Onneksi tuo sikaporsaanreikä on sittemmin tukittu.

Edellisissä kunnallisvaaleissa pormestari-malli oli tapetilla. Ehkäpä seuraavien vaalien jälkeen valtuusto voisi kaupungin hallintosääntöä miettiä uudelleen.

Emme tarvitse kalliiksi tulevaa poliittista päättäjää joka sotkee lusikkansa valmiisiin soppiin.

Jompi kumpi riittänee.

Kategoria(t): Lapset

Huoli nyt, muut tunteet sitten myöhemmin

Alkaa konkretisoitua. Se vauvan tulo.

Vaatteita olen jo jonkin verran kaappiin pessyt ja viikannut. Ja pyyhkeitä ja liinoja ja sun muuta.

Mutta eilen, vaunuja laittaessani kokoon, hiki päässä muuten, on sen verran erilaiset kuin ennen, tuli sen syntymä taas askeleen lähemmäs.

Mielessäni.

Jännäillään onko se jouluvauva vai meneekö alkuvuoteen. Todennäköisesti ei mene, mutta siltikin jännittää.

Ja eniten jännittää toki se että kaikki menisi hyvin. Synnytyksen aikana, osastolla (kauhutarinoita ollaan luettu) ja sitten kotona. Ja se että se olisi terve ja että sen äiti pärjää ja toipuu.

Onneksi ei kuitenkaan olla kolmestaan sitten yksin. Onneksi on edes jonkin verran ihmisiä ja ihmisiin verrattavia lähellä.

Huoli nyt, muut tunteet sitten myöhemmin. Vauvaa ajatellen.