Kategoria(t): Yleinen

Koiria ja koronaa

Näistä on some-tilien syötteet viime viikkoina tehty.

Ei tosin yhtäaikaa vaan vuorotellen. Mikä on yhtä aikaa virkistävää ja nätisti sanottuna päähän ottavaa. Voitte valita kumpi on kumpi, veikkaan että valinta on helppo.

Syötteiden lisäksi kolme karvanaamaa täällä kotona tekevät elämisestä hiukan inhimillisempää. Tai siis eläimellisempää, mutta kuitenkin. Maailmassa on onneksi vielä jotain joka aika ajoin pistää hymyilemään ja joskus jopa pikkaisen naurahtamaan.

Tyttäristä keskimmäinen oli eilen ihan itse hankkinut Instagram tililleen ensimmäisen oikean sponsorin. Hatunnoston arvoista, 12-vuotiaalle. Paketti kuulemma matkalla jo on, sormet sillä varmaan jo syyhyää, päästä avaamaan, tutkimaan, kuvaamaan ja postailemaan.

Hitto että olen siitä ylpeä.

Se on ikäisekseen joutunut aivan liikaa paskaa kokemaan. Jos olisin voinut – ja jos voisin, ottaisin sen paskan kokonaan itselleni. Taitaa olla mahdotonta. Siksikin kaikki tällaiset ilon pilkahdukset helpottavat kaikkien meidän nykyistä arkea. Arkea joka näillä näkymin jatkuu vielä pitkään, mutta toivottavasti jossain vaiheessa taas entiselleen palaisi.

Ei taida olla epäselvää mistä voimani vaimon lisäksi kaivan.

Siksi niiden ilo on minunkin ilo.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Politiikka

Kapitalismin ruma pää

Kapitalismi nostelee rumaa päätään eikä ihmisen ahneudelle ei ole rajoja. Ei edes nyt, keskellä sukupolvemme historiallisinta kriisiä.

Yksi esimerkki:

Samalla viikolla, kun tuhannet ja taas tuhannet laittavat terveytensä alttiiksi auttaakseen meitä tavallisempia, ja samalla kun kymmeniä tuhansia lomautetaan ja pahimmassa tapauksessa irtisanotaan, mediayhtiö PunaMusta päättää jakaa omistajilleen kolmella miljoonalla osinkoja. Ilmoitettuaan paria päivää ennen henkilöstönsä lomautuksista.

Perusteena taloudelliset ongelmat. Ei ole rajoja, ei.

Yhteiskunta, valtio ja kunnat ja jopa yksityisetkin ovat aloittamassa tai aloittaneet yritysten tukemisen. On erilaisia tukipaketteja, lainoja, vuokrien alennuksia tai jopa niiden perumisia. Ja samalla nämä ahneet porskuttavat.

Mikä ihmeen yhteiskuntavastuu?

Ministeri Tuppurainen aloitti. Ilmoitti vaativansa valtionyhtiöitä luopumaan johtajiensa ylimääräisistä palkitsemisista. Minä ja moni muukin jatkaa: osinkoja jakeleville yrityksille ei mitään ylimääräisiä poikkeustilan tukiaisia.

Ruotsi on tähän suuntaan kaiketi kallistumassa.

Kunnon vihervasemmistolaisena kummaksun ja paheksun tällä hetkellä vallitsevaa solidaarisuuden puutetta ja ihmisten sekä yritysten kyvyttömyyttä kanssaihmisten huomioimiseen. Kun tästä kriisistä selvitään, alkaa kansa takuulla miettiä kuka teki ja mitä. Kuka pisti rahan terveyden edelle ja ennen kaikkea kuka nosti itsensä korkeammalle kuin muut.

Poliitikon muisti jaksaa tunnetusti yhden vaalikauden. Nyt toivon että äänestäjien muisti kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

 

 

 

Kategoria(t): Yleinen

Mitähän seuraavaksi?

Joskus on päiviä jolloin yksinkertaisesti vain vituttaa kaikki.

Onneksi on tuossa lähistöllä nuo kolme pienempää ja se yksi isompi joiden vuoksi tätä kaikkea paskaa jaksaa.

Sen lisäksi että nyt on menossa järjestyksessään kolmastoista päivä kuumeessa, ei tuo varsinainen tauti osoita laantumisen merkkejä. Tai jos välillä osoittaa, niin osoittaa tullakseen vaan takaisin, jos ei kahta, niin ainakin lähelle kauheampana.

Alan olla niin helvetin väsynyt. Henkisesti ja fyysisestikin.

Lihakset elävät omaa elämäänsä, jalat on täysin voimattomat ja kipeät. Hienomotoriikka on minulle täysin vieras käsite. Lääkkeet laittavat pään sekaisin ja tekisi mieli nakata joka ikinen pilleripurkki roskiin mutta kun niistä kuitenkin jotain apua on.

Vähän niin kuin fifty-sixty tilanne. Kumpi pahempi?

Neljännesvuosisata on pitkä aika. Silloin ensimmäisiä oireita alkoi ilmestyä. Samaan pitkään aikaan mahtuu kasoittain eri lääkkeitä, kourakaupalla odotuksia, muutamia toivon pilkahduksiakin, yksi yhdeksän tunnin aivoleikkaus ja yksi meteoriitin aiheuttama aivovamma.

Olen mielestäni saanut osani. Ja ylikin.

Alan hiljalleen hyväksyä sen, että tämän paremmaksi en muutu. Sitä vaan en vielä osaa hyväksyä että huonommaksi menen. Onkohan enää mitään mitä voisi kokeilla.

FB_IMG_1568964626913

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Judo, Lapset

Lehmät lentävät

Olen jo laskuissa sekaisin, kuinka kauan koululaiset ovat etänä nyt opiskelleet.

Oli miten oli, teini eilen iltasella tokaisi ohimennen että pääsisipä jo kouluun. Mikä lie mennyt, liekö tyttäreni lainkaan.

Mutta ymmärrettävää. Keväällä koulussa kun kaikenlaista kivaa on. Tyttö on kahdeksannella ja tukioppilas, ja tukarihommiin se kaikki kiva taitanee liittyä. Tulevat yläkoululaiset, yhteiset leirit ja mitä kaikkea niitä olisikaan.

Kaikki ne kaipaa myös jo tatamille. Judo pistettiin kokonaan tauolle jo ensimmäisten joukossa. Siinä meni muutamat treenikerrat viikossa, isoimmalla pikkujunnujen valmennus ja kaikilla peruuntui taikka siirtyi tältä tulevalta keväältä ainakin kolme eri turnausta. Joko reissuissa tai täällä kotikaupungissa. Onneksi judovyövärisuora ehdittiin pienimmän toimesta aikaan saada.

Toistaiseksi ovat kaikki hoitaneet koulunsa ihmeen hyvin. Tokaluokkalainenkin, ehkä jopa parhaiten. Tekniikka pelaa, Wilma laulaa viestejä ja kaikki kolme auttavat toinen toisiaan. Pelkäänpä vaan että jossain vaiheessa jollain taikka kaikilla tulee rajat ja talon seinät vastaan.

Mutta se on sen ajan murhe se.

Ja se tyyppi joka pohjoisen Suomen säästä on vastuussa, kuule kutsuni ja anna tänne aurinkoisia päiviä. Ulos nuo voi aina potkia. Silloin kun eivät niin sanotusti vapaaehtoisesti mene.

Toistaiseksi siis kaikki hyvin. Koululaisilla, etätyöntekijällä, minullakin. Lukuunottamatta vajaan kahden viikon kuumeilua.

Pitänee taas piakkoin sen vuoksi taas liikkeelle lähteä.

Kategoria(t): Lapset, Yleinen

Lapset

Sopeutuvaista sakkia, väitän.

Sopeutuvaisempaa kuin aikuiset. Sen on nämä muutoksen päivät ja viikot näyttäneet.

Jos opettajat tekivät hurjasti töitä etäopetuksen eteen niin kovasti ovat koululaisetkin itsestään antaneet. Opetelleet entistä enemmän digitaalisia taitojaan, ottaneet tavaksi uudet rutiinit. Niin kotona kuin opetuksessakin.

Nostaisin hattua jos sellaisen omistaisin.

Isommat auttavat pienempiään. Kaikki pitävät toisistaan huolta, ajoittain jopa meistä niin kutsutuista aikuisistakin. Eivät normaalia enemmän kinastele keskenään taikka meidän niin kutsuttujen aikuistenkaan kanssa. Tarjoavat apuaan vaikka ei olisi pakko. Tekevät itse, oppivat arjen taitoja, ehkä jopa ymmärtävät maailmaa pikkuisen paremmin.

Vaikka ei vielä tarvitsisikaan. Ei totta tosiaan tarvitsisi.

Maailma tulee muuttumaan. Sitten kun tästä kriisistä yli päästään, se on väistämätöntä. Vaikka lapset sopeutuvaisia ovatkin, on silti meidän aikuisten tehtävä auttaa ja opastaa tämä tuleva sukupolvi kaiken voimassa olevan paskan yli ja rakentaa niille kaikille vähän parempi maailma ja vähän paremmat olosuhteet elämiselle.

Pakko meidän on ainakin yrittää.

 

Kategoria(t): Yleinen

Itseiseristys

Päivä numero 9 kuumetta.

Pää ei onneksi enää ihan koko ajan ole sekaisin. Ainakaan niin pahasti kun torstaista maanantaihin oli. Vihlominen, humina, sähköiskunomaiset tunteet.

Ei kiva, ei.

Mutta kuten sanoin, ei enää niin paha. Kiitos yhden oivan lääkärin ja ei kiitos toisen niinkään oivan, joka terveyskeskuksen vuodeosastolle menemistä ehdotti. Tämä joka oiva on, keksi vielä yhden jutun lääkityksestäni. Lisäämällä lääkitystä.

Toivottavasti auttaa.

Influenssaa, koronaa, lääkkeistä johtuvaa, mitä lie. Mutta aikuisesta, perussairaasta ihmisestä pitkä kuumeilu vie viimeisiä mehujaan. Velvollisuuksista on silti vaikeaa pois jättäytyä. Ja uskokaa taikka ei, eläkeukoillakin velvollisuuksia saattaa olla. Lapset ja koti nyt ainakin.

Onneksi parempi puoliskoni on näitäkin hoitanut, ”oman toimensa ohella”. En osaa tarpeeksi kiittää. Vielä ainakaan, ehkä osaan ja pystyn ja jaksan joskus myöhemmin.

Pysykää kotona. Välttäkää kontakteja riskiryhmäläisiin, vaikka se vituttaisikin. Peskää käsiänne pesemisestä päästyänne ja älkääkä ostako 40 pakettia jauhelihaa 30 paketin sijaan. Muillakin saattaa olla nälkä. Hätäkin.

Jossain vaiheessa maailman kulun on välttämätöntä palata ainakin lähelle entistään.