Vammaispalvelulaki on suonut minulle henkilökohtaisen avustajan. Parina päivänä viikossa muutama tunti kerrallaan. Alku vaan on ollut äärimmäisen tympeää ja ahdistavaa.
Aina kun itseään avaa jollekin, varsinkin ventovieraalle, naamakkain, on se henkisesti iso urakka. Ensimmäisen avustajan kohdalla tämän huomasin, pitihän avustajan olla niin sanotusti kartalla missä minun kohdalla mennään. Alku aina hankalaa ja ensimmäisen kanssa ei pidemmälle päästykään. Sai ”oikeita” töitä.
Tästä kului muutama kuukausi niin aikamoisella vauhdilla tuli toinen avustaja. Ensimmäisen tutustumiskäynnin jälkeen jopa lupaavalta tuntuva. Mutta se kuuluista mutta.
Tästä toisesta avustajasta välittyi todella vahvasti tunne siitä, että hän piti koko perhettämme jonkinlaisena haasteena, sekavana sakkina, elämistä osaamattomana joka pitäisi laittaa järjestykseen. Ensimmäisen varsinaisen käyntikerran aikana nukuin suurimman osan. Esitin toiveen että laittaisi ruoan, ohjeitteni mukaan ja sen jälkeen vaikka imuroisi ja menin itse päiväunille.
Kun heräsin, oli muutama ruokakaappimme siivottu. Eikä siinä mitään, mutta tavarat oli järjestetty kokonaan uudelleen. Laitettu rasioihin, joita avustaja oli etsinyt omatoimisesti keittiöstämme. Osa tarpeista oli jopa hävinnyt, roskiin, haluaisin ainakin kuvitella.
Kun emme luonnollisesti pitäneet kaappiemme kaivelusta jätti puolisoni seuraavaa kertaa varten avustajalle hienovaraisen viesitin. Tämä kuulemma huvitti kovin ja meissä oli ”havaittavissa muutosvastarintaa”. Ajattelimme että puolisoni ottaisi asiaksi asioista keskustelun tästä seuraavalla käyntikerralla ja kävisi läpi toiveemme sekä sen mitä vammaispalvelulaki avustamisesta sanoo.
Rouva oli kuitenkin ilmeisesti saanut isohkon palkokasvin nenäänsä, ”huvittavasta” viestistä ja ”muutosvastarinnasta”, kun tänään sain avustajia välittävästä firmasta soiton ettei hän enää aio meille tulla. Kohteliaasti annettua palautetta ei kaikki osaa ottaa vastaan.
Ja kuten sanoin, henkisesti aivan helvetin kova paikka antaa itsestään kaikki ja loppujen lopuksi ihan turhaan. Mietin hetken haluanko koko settiä käydä vielä kolmannenkin kerran läpi. Tämän toisen jälkeen olin ja olen vieläkin henkisesti ihan loppu. Väsynyt ja loppu. Mutta ajattelimme vielä kerran kokeilla.
Mutta sellaisella tavalla ettei kenellekään jää yhtikäs mitään epäselvää. Ei avustajalle avustettavasta tai siitä mitä laki sanoo, eikä avustettavalle siitä millaisen ihmisen kotiinsa ja elämäänsä päästää.
Arkipäiväinen 