Kyllä ei ole nämä kaiken maailman virukset ja muut pöpöt oikein yhtään mistään kotoisin.
Edellinen viikko meni koronassa. Ja kovassa sellaisessa. Tai ainakin minun mittapuuni mukaan. Sen verran kipeä olin, kuumetta ja jäätävää pääkipua, joiden vuoksi kyseinen korona tuntui kymmenen kertaa pahemmalta kuin sitä edellinen, pari vuotta sitten. Tai ainakin todennettu edellinen. Mistä sen tietää kuinka monta kertaa koronan eri muodot ovat tämänkin perheen läpi käynýt.
Viranomaiset ja terveydenhuollon toimijat ovat taas kerran koronan ja eritoten rokotusten myöhässä. Ja kyllä, ymmärrän että virus on tullut jäädäkseen ja että itsessään sen vuoksi ei perusterve ihminen henkeänsä heitä. Mutta kuten niin moni muukin virus, tämäkin osaa muuttua. Ja muuttua sellaiseksi että joku, kuten minä nyt tällä kerralla, saa taudin ihan liian kovana.
Tästä korona-viruksen muodota suivaantuneena pääni otti itseensä ja antoi minulle vajaan viikon kestäneen asentohuimauksen. Säikäytti aluksi niin että luulin päässäni olevan jotain todella pahasti vialla (tästä saisi nyt ihan liikaa väännettyä huumoria) mutta onneksi huimaus meni jo ohi. Nyt ei enää vippaa tavanomaista enempää. Auton rattiinkin olen jo uskaltautunut.
Eikä tässä vielä kaikki.
Eilen huomasin tulevani taas jollain tavalla kipeäksi. Noita viruksia kun taitanee olla satapäin, niitä jotka avaavat nenässä olevat hanat virtaamaan tavallista nopeampaa ja niitä jotka antavat suun, nielun ja kaiken maailman onteloiden kipeytyä. Veemäisiä ovat, nämä kaikki virusten kaltaiset pöpöt.
Ja tämä perhanan kutale vielä sopivasti isänpäivälle.
Itselleni isänä kahdeksastoista ja tätä nykyä neljälle. Ja poikana kaiketi neljäskymmenes kahdeksas. Ja harmittaa niin maan perkuleesti että taidan joutua tänä vuonna olla menemättä omaa isääni onnittelemaan. Ja kiittämään siitä kuinka hyvä isä on minulle ollut. Taidan hoitaa auton tyttärille. Saavat ainakin ne mennä mummapappalassa piipahtamaan. Itse en halua vanhempiani ehdoin tahdoin sairastuttaa.
Vaikka jonkin niistä eri kutaleista saattaa saada aivan hyvin vaikka paŕin sadan metrin päässä olevalta lähikaupan kassalta. Kello lähestyy hiljalleen aamuviittä. Nyt minua valvottaa tämän pirun flunssapöpön lisäksi vatsavaivainen, 14 vuotias pienen pieni ärisevå ja kärtyinen karvanaama. Vatsavaivat taitavat kuitenkin olla väistymässä. Alettiin antamaan mahalle lempeämpää ruokaa eli jospa se siitä.
Ja saas nähdä mitä muita hassun hauskoja tauteja nyt alkanut pitkå talvi tuokaan tullessaa.
Arkipäiväinen 