Oikeastaan aika outo sanonta, mutta kaikille ymmärrettävissä. Minua syö tällä hetkellä liiankin moni asia.
Päällimmäisenä syö se, että en kykene osallistumaan tyttären huoneen remontointiin. Ja kun se kaiken lisäksi näyttää venyvän liian pitkäksi, syö se vielä vähän enemmänkin.
Vaikka arvasin jo etukäteen ettei viikko riitä.
Toisekseen miestä syö liiterissä alati odottava puusavotta. Puolisen tuntia pystyin aamulla sahailemaan ja klapikoneilemaan. Puoli tuntia ja jalat pettää alta. En pysty vieläkään uskomaan ettei jalkojen jatkuvalle voimattomuudelle ja kivuille löydy järkevää selitystä.
Kolmas miestä syövä asia syö jo etuajassa.
Pelkään jo nyt suunnattomasti tulevia lumimyräköitä. Niitä joissa tuulen avittamana kasautuu yli polven kinoksia ja kaupungin aura on yön aikana käynyt työntämässä kadulta lumet pihalle.
Ja pelkään toki ihan pientäkin lumisadetta. Puoli tuntia. Maksimissaan. Ja lumikolaa työntäessä tuskin sitäkään vertaa.
Ei ole herkkua että päässä pyörii nämäkin ajatukset. Tekevät olon entistä pahemmaksi.
Arkipäiväinen 