Aamuisin olen parhainmillani. Ainakin mitä tulee siihen pieneen aivotoimintaan mitä isoon päähäni mahtuu. Kun aamulääkkeet puraisee alan tehdä sellaisia kotihommia mihin vielä toistaiseksi pystyn.
Esimerkiksi pyykkihuoltoon, ruoan laittoon, kevyeen siivoukseen ja niin edelleen.
Näistä tein tänään aamulla, yhdeksään mennessä kahta. Laitoin pyykit koneeseen ja koneen päälle sekä kuorin läjän, lähinnä juureksia illan kasvissosekeittoa varten. Vegaanista siitä ei tule, sekaan kun tykkään laittaa sulatejuustoa ja minua viisaampi käyttää raejuustoa.
Jonka olisi kai voinut jollain Mifulla tai vastaavalla korvata.
Mutta kun sekasyöjiä olemme, lapsista aikuisiin ei sillä niin suurta merkitystä ole. Suurempi on sillä kuinka paljon lihaa käytämme. Ja jos pitäisi veikata niin sanoisin neljänneksen ruoista sisältävän lihaa silloin kun tyttäret täällä ovat.
Minua viisaampi kun ei lihaa syö enää yhtään.
Mutta tällaisenkin, todella kevyen aamun jälkeen on jalat jo nyt spagettia al dente. Parin tunnin päiväunet jossain vaiheessa auttaa sitten jaksamaan taas illan ja sama uudestaan sitten huomenna. Dystonian oireet ovat nekin koko ajan pahenevaan päin. Se syö lähinnä mieltä, ei niinkään miestä.
Vielä pitäisi laittaa ne pyykit kuivumaan ja keittää se keitto valmiiksi. Mistähän otan virtaa niihin? Ja kantavuutta jalkoihin?
Sisu saattaa viedä pitkälle, vitutus sitäkin kauemmas. Laitan siis nämä yhteen, sitten päiväunien jälkeen. Saavat muut syödäkseen ja puhtaita vaatteita kaappeihin.
Arkipäiväinen 