Tänään törmäsin ja osin osallistuinkin mielenkiintoiseen keskusteluun aktivismista. Lähinnä koskien luontoa, käsillä olevaa ilmastokriisiä ja Elokapinaa. Tämän jälkeen aloin pohtia millä tavoin keski-ikäisenä voisi ottaa osaa ”kapinointiin” ja omalta osaltaan hidastaa ilmastokriisin etenemistä, jos sitä vielä hidastamaan edes pystyy.
Ja pohdin myös sitä miten kaltaiseni liikuntaesteinen voisi kantaa kortensa kapinaan.
On itsestään selvää että minunlaiseni, jotka kokevat ajoittaista ahdistusta ympäröivästä tilanteesta, koko maasta ja maapallosta, pystyy sen pienen osansa tekemään esimerkiksi kaupan hyllyillä. Se ei paljoa vaadi. Ei edes eläkeläisen kukkarolta. Ainoastaan hieman viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta vaikkapa ruoanlaitossa, mutta aika helppoa se kuitenkin on.
Liikkumisessa paikasta a paikkaan b on liikuntaesteisen kädet aika lailla sidotut. Varsinkin kaupungissa jossa toimiva joukkoliikenne on lähinnä iso vitsi. Itse tarvitsen autoa ainakin siihen kerran viikossa tapahtuvaan markettikäyntiin ja tällä hetkellä yhden lapsen koulukuljetuksiin. Sen yhden kouluun meno julkisilla kun vaatisi noin puolitoista tuntia ja vähintään yhden vaihdon odotteluineen. Eli joka toinen viikko autoni liikkuu enemmän ja joka toinen taas huomattavasti vähemmän.
Enkä ala ottamaan kantaa siihen olisiko täyssähköauto parempi vai ei (ei välttämättä olisi, heh, otin kuitenkin) vaan keskityn seuraamaan polttoaineen kulutusta sekä reittejä mitä pitkin kulloinkin on ajamassa. Kulutusta voi pienentää varsin helposti ajamalla rauhallisesti sekä vaikkapa sammuttamalla autosta kaikki turha elektroniikka. Ja jokaisen autoilijan tulisi pyrkiä minimoimaan ajamisen tarve ja koittaa hoitaa yhden ajelukerran aikana mahdollisimman paljon.
Mutta itse aktivismi?
En näkisi itseäni seisomassa Viiankiaavalla vaikka olisinkin terve. Ehkä tuo käytännön kapinointi on minua nuorempien tehtävä. Ja ei siellä putkassa niin kamalaa ole kuulusteluja odottaa. Osallistun mieluiten levittämällä sanaa ja kenties antamalla jonkinlaisia avustuksia sellaisille tahoille joiden tietäisin oikeasti olevan planeetan asialla. Toivoisin kuitenkin näiden käytännön kapinoitsijoiden tietävän ja ymmärtävän sen, ettei kaikki viisikymppiset miehet ole niitä niin sanottuja setämiehiä.
Meitä joilla oikeasti kiinnostaa on paljon, uskokaa pois.
Aikoinaan koitin myös oman mielenterveyteni puitteissa käydä sanasotaa sellaisten ihmisten kanssa jotka käsillä olevaa kriisiä vähättelivät, eivät ymmärtäneet tai olivat täysin eri mieltä. Huomasin ettei päitä ole helppo kääntää. Näillä kääntämättömillä päillä, tai vähintäänkin näiden päiden jälkeläisillä tulee valitettavasti riittämään ihmettelemistä.
Jokin kaikista maailman jumalista vain pitäköön huolen ettei ihan heti.
Arkipäiväinen 