Lopetin aktiivisen Twitterin käytön reilu vuosi sitten. Tämän vuoden syksyllä poistin koko tilin ja siirryin käyttämään sosiaalisena mediana lähinnä Mastodonia. Siellä pystyy olemaan oma itsensä, nauraa, itkeä ja ihmetellä maailman menoa vailla pelkoa siitä että joutuisi jonkinasteisen häirinnän kohteeksi.
Mastodonin ”kuplat” ovat erilaisia kuin Twitterin. Joukkoon sopii niin samanhenkisiä kuin eri tavalla asioista ajattelevia ja silti keskustelut pysyvät asiallisina ja jopa hauskoina.
Facebook ja Instagram on käytössäni lähinnä siksi että twitterissä olleet, minua kiinnostavat ihmiset ja päinvastoinkin pysyisivät näppäimistön päässä.
Mutta Twitter jätti perinnön jota arvostan, ihmettelen ja kunnioitan. Sieltä jäi some-elämääni muutamia ihania ihmisiä jotka jakavat iloni, suruni ja murheeni tavalla jota en 2020-luvulla enää osannut odottaa.
Ihmisiä jotka muistavat ja huolehtivat, minun itseni lisäksi minua viisaammapaa ja pojan palleroa.
Jos sen kaltaisia ihmisiä olisi enemmän kuin nämä muutamat ovat olisi maailma takuulla parempi paikka. Olisi enemmän empatiaa. Olisi enemmän anteliaisuutta, enemmän toisesta ihmisestä välittämistä.
Ja enemmän positiivisuutta.
Toivon sydämeni pohjasta että nämä ihmiset tietävät itsekin kuinka ainutlaatuisia he ovat ja kuinka paljon heitä arvostan, nettituttavuksia vuosien takaa.
Arvostan myös näitä uudempia. Heitä joiden kanssa pystyy elämään internetin välityksellä omat ja toisten, niin hyvät kuin pahatkin elämäntapahtumat, sekä kaikki ne omalaatuiset vitsit (prööt) joita fediverse eteeni päivittäin tuo.
Arkipäiväinen 