Talvi tulee, ainakin toistaiseksi, väistämättä, kylmänä, märkänä, tuulisena ja lumisena. Joku tykkää ja minä taas en. Vaikka elämän jatkumisen kannalta nämä jokavuotiset talven alkamiset on kaiketi tärkeää.
Mutta ei siitä silti tarvitse tykätä.
Yöpakkasia on napapiirin tuntumassa jo ollut. Aamuisin myös, eli talvisemmat renkaat autoihin ja lumiharjat takapenkin jalkatilaan. Hetimiten, koska lasti mitä autoissa meillä kuljetetaan on kallista ja korvaamatonta.
Itseäni pelottaa, tai itse asiassa on pelottanut jo viime kesästä lähtien tulevat, öiset myräkät ja se kun aamulla uskaltautuu ikkunasta ulos vilkaisemaan ja huomaa lunta tulleen vaakatasossa 22 sentin läjän juuri siihen mistä pitäisi auto peruuttaa tielle puolen tunnin päästä kun koululaista pitää lähteä kuljettamaan.
Pelottanut se miten helvetissä minä ne läjät siitä pois saisin.
Ei siinä auta facebookissa itseään mainostavat lumen kolaajat, ei ne aamulla puoli kahdeksalta puhelimiinsa vastaa, eikä pihalla ainakaan tätä kirjoittaessa ole traktoria. Tai mönkijää helvetin isolla lumilevyllä.
Ei, vaan pihalla on tänään sinne nostamani lumikola ja lapion tapainen. Jostain kun vain löytyisi energiaa, kuntoa ja voimia jalkoihin näitä kahta käyttämään. Ja ei niitä voimia millään rahalla ostaa voi.
Lapsityön teettäminen sotii vastoin periaatteitani ja minua viisaampi kolaamassa taas sotii valmiiksi haurasta miehisyyden tapaista vastaan. Ja kyllä, tiedän sen olevan typerääkin typerämmän ajatuksen. Vittu luolamiehen tasoa.
Mutta kun on tähän mennessä tietyt asiat pystynyt hoitamaan, on niistä luopuminen ihan helvetin vaikeaa. En minä epäile etteikö minua viisaampi niitä kinoksia pois pukkaamaan. Mutta silti.
Talvi siis tulee. Sinä saatat olla valmis, mutta minä saatana en.
Arkipäiväinen 