Eilen, kuten niin monet kerrat aiemminkin ajattelin sitä miten vähään kykenen fyysisesti. Verrattuna vaikkapa viiden vuoden takaiseen. Sahasin tyttären huoneeseen jota parhaillaan pikkuisen remontoidaan kolme jalkalistaa ja siihen se sitten jäikin.
Minua viisaampi joutuu tekemään käytännössä kaiken muun.
Eiliseen uupumukseen vaikutti osaltaan käynnissä oleva vanhan lääkkeen viekkarit ja uuden oikkarit mutta kuitenkin. En olisi muutenkaan jaksanut enempää.
Sunnuntaina koitin kirjoittaa mahdollisimman selvällä käsialalla muutaman virkkeen viestin mutta kun viestin kohde eilen soitti, sanoi hän ettei oikein ollut saanut selvää. Ja jos jokin naru on ylipitkä saatan saada muutaman minuutin jälkeen siihen rusetin aikaiseksi. Hienomotoriikka on katoamassa sekin.
Onneksi kuitenkin hitaammin.
Ja kaipaan niitä hetkiä kun minua viisaamman kanssa pystyimme kävelemään vaikkapa metsässä. Tai käydä koiria kävelyttämässä. Ja hetkiä jolloin pystyin lasten kanssa kävelemään metsän keskelle laavulle. Kauemmas kuin 50 metriä parkkipaikalta.
Koitan keskittyä siis siihen mihin vielä toistaiseksi kykenen. Vaikeaa mutta muutakaan ei voi.
Arkipäiväinen 