Kategoria(t): Yleinen

SoMe

Sosiaalinen media on oikeastaan aika hankalan oloinen viidakko seikkailla. Ihmisiä kun on joka lähtöön. Ja yhtä paljon on ihmisten mielipiteitä. Sellaisiakin joita ei aina ole järkevää kyseenalaistaa. Jotkut uivat niin syvällä uskossaan ettei edes selvää, todistettua faktaa voi tällaisille ihmisille perille saada.

Sitten on myös ihmisiä joilla on mielipiteitä asiaan kuin asiaan. Oikeita ja vääriäkin. Pääosin tällaisten ihmisten kanssa pystyy keskustelemaan ja joskus jopa siitä nauttimaan.

Suomalaisen somen hankalimmat somettajat ovat ne jotka eivät sanottavana olevaan asiaansa hae minkäänlaista faktaa asiaansa pohjustamaan.

Itse tein virheen, astuin, tai lensin perseelleni muurahaiskasaan kertomalla että mielestäni suomalaisessa somessa vaikuttaa henkilö joka oman asteikkoni mukaan aika ajoin käyttäytyy ilkeästi, alentavasti ja väheksyen. Ongelmana oli kyseisen somettajan alaikäisyys.

Ja juuri tuon alaikäisyyden vuoksi jätin kyseisen nuoren nimen mainitsematta ja se otettiin tasan kahdella tavalla. Valtaosa oli kanssani samaa mieltä, jotkut mainitsivat omia negatiivisia kokemuksia joita olivat suoraan itse kokeneet tai nähneet jonkun toisen kokevan. Mutta oli myös niitä jotka pitivät minua varsinaisena paskiaisena, alaikäistä kiusaavana ja niin edelleen.

Ymmärrän.

Ehkä olisin voinut jättää koko postauksen tekemättä. Mutta olin ja olen edelleen sitä mieltä ettei somessa voi käyttäytyä miten tahansa. Oli sitten aikuinen tai alaikäinen. Ja ennenkaikkea olen sitä mieltä, kun ottaa huomioon millainen paskiaisten sukupolvi oma ikäluokkani on, toivon sydämestäni että seuraavat olisivat meitä parempia. Muistaisivat että jokaisella on arvo ja oikeus, lakien puitteissa toki, mutta on kuitenkin.

Olen pahoillani että joidenkin mielen pahoitin. Se ei todellakaan ollut tarkoituseni. Mutta edelleen: en maininnut nimeä vaan sen teki ensimmäinen niin sanotusti kimppuuni hyökännyt mies. Ja edelleen olen myös sitä mieltä että oli yli tai alle 18, pitäisi käytöksen perussäännöt osata. Sosiaalisessa mediassakin.

Kategoria(t): Yleinen

Saatanan savotta

Dolmedia on nyt mennyt nelisen viikkoa. Aluksi olin onneni kukkuloilla, uudestaan syntynyt, toivoa ja hippusen iloa täynnä. Varoitettiin, että älä nyt liian aikaisin.

Mutta silti olin.

Nostin annostusta. Että kantaisi koko vuorokauden. Koitin kestää jatkuvaa etovaa oloa, janon tunnetta ja kuivaa suuta. Koska olin toivoa ja hippusen iloa täynnä.

Olisi pitänyt kuunnella. Kun varoitettiin.

Etova olo jäi, samoin suun kuivuus ja jatkuva jano. Mutta jäi myös teho, jonnekin muualle, ei minuun. Kivut alkoivat hiipiä takaisin. Ensin se vanha paskamainen kaverini, vuosikymmeniä yhdessä ollaan oltu. Sitten tämä uusi, lisättynä voimattomuuden tunteella. Kokonaisvaltaisella voimattomuuden tunteella, päästä varpaisiin.

Kaverit joita ilman pärjäisin.

Ehdin iloita joka puolelle. Tutuille ja tuntemattomille. Tyttärille, vaimolle. Odotettiin parempaa talvea. Syysretkiä makkaran paistoon. Samanlaista yhdessäoloa kuten vuosia sitten.

Pettymys osaa olla iso.

Vituttaa niin että tekee mieli vaan huutaa. Turhaa se olisi, ei se mihinkään katoa, miten vain asiaa katsokaan. Asennekorjaus takaisin entiseen, toivo hyppäsi jo kaivoon, ilo on siinä ja siinä. Että meneekö perässä.

Mutta kun on tällaiset vähäiset vaihtoehdot annettu, ei juurikaan ole vaikeuttaa päättää miten tästä eteenpäin.

On tämä savotta, saatana.

Kategoria(t): Yleinen

When the knell rung for the dying

Tämä runo on vuosia ollut jollain tavalla koskettava. Surullinen ja lohduttava yhtä aikaa. Tarinan mukaan kirjoitettu Lady Emily Georgianan, Countess of Winchelsea and Nottinghamin patsaan juurelle.

I

When the knell rung for the dying
soundeth for me
and my corse coldly is lying
neath the green tree


II


When the turf strangers are heaping
covers my breast
Come not to gaze on me weeping
I am at rest


III


All my life coldly and sadly
The days have gone by
I who dreamed wildly and madly
am happy to die


IV


Long since my heart has been breaking
Its pain is past
A time has been set to its aching

Peace comes at last

Kategoria(t): Yleinen

Ei asetu

Kivut, vapina, kaatuilu. Ei vaikka fysioterapiassa käyn. Jumppailen kotona. Otan lääkkeet säännöllisesti. Vaihdan tai ajan alas niitä ohjeiden mukaan.

Kun ei asetu niin ei asetu.

Vaan tuntuu että pahenee. Melkeinpä päivä päivältä. Jalat saattaa olla jo herätessä kivusta niin heikot että käveleminen on kohtuu haastavaa. Saati sitten illalla. Silloin on kepillä käyttöä.

On aika helvetin turhauttavaa. Kun tekee koko ajan niin miten neuvotaan ja ohjeita annetaan. Ja on yhtä lailla turhauttavaa laahustella keskussairaalan käytävillä tutkimuksesta toiseen. Tai odottaa sitä että niin sanotusti pääsee Ouluun magneettikuvattavaksi.

Kun muka syväaivostimulaattorin vuoksi täällä ei saa kuvata.

Ja siihenkin on melkein kolme kuukautta aikaa. Enkä oikein jaksa uskoa että kaiken jälkeenkään mitään suuria oivalluksia tohtoreille tulee. Pessimisti kun olen tämän taudin vuoksi ollut jo kauan.

Kovempia lääkkeitä voisin toki koittaa. Mutta kun eivät enää nykyistä opiaattia kovempaa anna. Luonnonmukainen kipulääke on reseptillä kokeiltu, joskin kovin mietona versiona. Se mitä reseptivapaana jostain saa on vielä kokeilematta.

Kipukroonikon pitäisi kuulemma kaiken lisäksi saada myös psykiatrista tukea. Sitä olen yli puoli vuotta koittanut hankkia. Toistaiseksi tuloksetta. Jospa jostain saisin vielä vähän henkistä voimaa asian eteen tappelemiseksi.

Jospa.

Onneksi on lapset ja vaimo. Vaikka pääosan ajasta olen niille kaikille täysin hyödytön, on ne silti sellainen viisikko joka pään pinnan yläpuolella vielä pitää. Haluaisin vaan niin kovasti olla niille kaikille enemmän.

On tämä yksi saatanan savotta.

Kategoria(t): Yleinen

Perseestä

Väkivalta on perseestä

Väkivallan ihannointi on perseestä.

Väkivallalla hekumointi on perseestä.

Väkivallalla uhkailu on perseestä.

Jokaisen, joka ihannoi, hekumoi tai uhkailee pitäisi joutua hetken ajan tuntemaan se sama fyysinen ja ennenkaikkea henkinen tuska mitä uhri joutuu pahimmillaan vuosikausia tuntemaan.

Ja ne uhkailut tulee nykyään aivan liian pienistä asioista. Sellaisista jotka eivät järkevästi ajatellen sitä uhkailijaa tai hänen elämäänsä oikeasti kovin paljoa hetkauta.

Itse siedän nimittelyn, haukkumisen ja vaikkapa hulluksi moittimisen.

Mutta väkivaltaa en siedä. Missään muodossa enkä ketään kohtaan. Menisivät uhkailijat ja hekumoivat itseensä ja miettisivät, aikuiset ihmiset vähän tarkemmin millaista paskaa suustaan ulos päästävät.

Suomi olisi heti parempi paikka olla ja elää.

Itse olen uhri. Viittä vaille kuoleman porteilla käynyt. Ihan vaan siksi että joskus jollakin teki jotain huitaista. Mutta osui sellaiseen paikkaan että olisi voinut henki lähteä.

Tuuria.

Kategoria(t): Yleinen

Omituisia aikoja

On tämä menoa. Kaikin puolin.

Kiire viikko. Tai loppuviikko ainakin. Juhlaa ja päättäjäisiä, siskon pojan lakkiaiset, tyttärien todistusten jakoa ja lopettaapa 1/4 lapsista jo peruskoulun. Aikoo ambulanssiin töihin. Vakaasti.

Ja se puskee läpi harmaan kiven, tarvittaessa.

Tohtori soitti eilen ja määräili erilaisia kokeita ja testejä. Magneettia, neuloja ja sähköä jalkoihin, joku verisuonitesti ja taas vaihteeksi kasan verikokeita.

Vaikka en jaksa enää odottaa tai toivoa oikeastaan mitään. Sen tiedän että magneettikuvaan nukahdan taas ja että se neulojen ja sähkövirran syöttäminen jalkoihin tulee sattumaan niin maan perkeleesti. Mutta hyvä että tutkitaan, kait?

Itsestäni en enää viitsi ja jaksa kauheasti välittää. Tilan ja tilanteen ollessa mikä on. Mutta lapset. Niiden eteen haluaisin vielä. Viitsiä ja jaksaa, vaikka se välillä hankalaa onkin.

Haluaisin jaksaa niiden ilot ja surut. Kivut, huolet, lääkärissä käynnit. Hammaslääkärit, koulut ja muut. Ja pois muuttamiset sitten kun niiden aika on.

Aivan vitun pelottavaa.