Kategoria(t): Ruoka

Valkosipuliperunat

Ei kannata aloittaa niiden tekemistä jos sormepäissä on haavoja. Kuten nyt, kun pakkanen kuivattaa sormet ja kädet. Suolaa haavoihin, ja valkosipulia.

Kuten nyt.

Teen tämän perän parhaat valkosipuliperunat. Tippaakaan itseäni kehumatta. Se on fakta. Vaimo hoitaa tavalla tai toisella pakkaseen hirveä ja kastike tulee pussista.

Kastikkeita en ole koskaan oppinut laittamaan, enkä aio näillä kymmenillä enää opetellakaan. Pussit on ihan hyviä, käypäsiä, sanoisin. Tällä kertaa valkosipuliperunoiden ja hirven kaveriksi tulee pussista niin sanottu punaviinikastike.

Niin sanottu, koska pussista.

Helppo hommahan se on, valkosipuliperunat. Kahdelle tarvitsee vain neljä isoa pottua, kolme valkosipulin kynttä, jonnin verran suolaa ja purkillisen kermaa, Ei oikein voi mennä pieleen. Ei vaikka yrittäisi.

Pihvien paistaminen siitä hirvestä, ulkofileestä, se onkin sitten eri asia. Lopputulos on aina erilainen. Joskus huoltoasematasoa, joskus gourmeeta ja joskus menee aivan penkin alle.

Silloin voi syyttää lihaa ja sen laatua.

Olemme sekasyöjiä. Kasvispainotteisesti. Mutta tämän soisin nyt onnistuvan kokonaisuudessaan. Koska olen mestari valkosipuliperunoissa ja pussikastiketta ei saa menemään pieleen.

Alan siis keskittyä pihvien paistamiseen.

Kategoria(t): Ruoka, Terveys, Yleinen

Viinimarjahulluus

Pensaita on pihalla kolme. Yksi käppänä joka vuosittain tuottaa kolme mustaa marjaa ja kaksi isoa, joista vuosittain tulee litrakaupalla punaisia.

Minuun iskee aina näin syksyn kynnyksellä marjahulluus. Kerään niitä päivittäin. Aluksi yksitellen, koska kypsyvät mokomat niin eri aikaan. Ja sitten kun Napapiirin syksy on tarpeeksi pitkällä napsin niitä tertuittain.

Mehuksi teen. Vaimo smoothieen, vanhin tyttäristä syö sellaisenaan. Isäni käy perinteisesti muutaman litran hakemassa, tykkää kuulemma vaniljajäätelön kanssa. Itse en juurikaan käytä.

Mutta poimin.

Kroppa ei anna kovin kauaa kerralla puskissa kyykkiä ja kun kroppa sanoo että lopeta, ihan pahaa tekee jättää taas seuraavalle päivälle. Viinimarjahulluus, en tiedä onko virallisesti luokiteltu tauti, mutta se minulla on. Vaikka itse en siis juurikaan käytä.

Mutta poimin.

Poimin viimeiseen marjaan asti, yhtäkään säästämättä, armoa antamatta. Poimin niin kauan kuin pensaista punaista pilkistää ja niin kauan että yöpakkaset niitä muutamia harvoja ja yksittäisiä marjoja alkaa pilaamaan. Saanpahan ainakin raitista ilmaa ja hyvän mielen.

Hei, olen Arto ja olen viinimarjahullu.

Kategoria(t): Ajatuksia, Ruoka

Maailman paras kauravelli

Vielä kymmenen ja puolen vuoden jälkeenkin se aiheuttaa päänvaivaa.

Se kun jyrän alle jäin, tai meteoriitti päähäni putosi. Tai kun joku tanssi ripaskaa pitäen päätäni tanssialustanaan.

Silloin meni hampaita, leukaluu murskaantui kolmesta kohdasta. Tuli hermovaurioita suun alueelle, luun palasia jäi ihon alle ja aivovammankin kaupan päälle sain.

Ja nyt, vielä kymmenen ja puolen vuoden jälkeen joudun konkreettisesti muistelemaan tapahtunutta, kun nuo hermovauriot ja hammasjuurien vahingot aiheuttavat hampaiden poistoa. Olen koittanut tuota epäonnen iltaa aktiivisesti unohtaa. Ja joskus jopa siinä onnistunkin.

Mutta nämä aivovamman lisänä tulevat vaivat palauttavat asian aina mieleen. Silloin joku tarjosi henkistä apua. Taisi olla sama joka väitti olevansa hyvä kipulääkkeen pistäjä muttei ollutkaan. Olin tyhmä ja ajattelematon kun apua en heti ottanut vastaan. Mutta toistaiseksi elämäni parhaan kauravellin silloin sain. Pillillä, mutta sainpa kuitenkin.

Eli huonot on muistot. Ja varmaankin loppuelämän ajan mukana kulkevat. Varsinkin silloin kun suuhun sattuu, syöminen on hankalaa tai aivovamman takia mietin että miten se sana juuri sillä hetkellä sanottiinkaan.

Mutta hyvä oli velli. Kauravelleistä parhain.

 

 

 

Kategoria(t): Judo, Lapset, Ruoka, Terveys

Vähän erinlaista

Mennyt viikonloppu ja oikeastaan lähes koko viikko oli sanalla sanoen hyvä.

Jos lukuun ei oteta sitä, että väsytti koko ajan, käsi vapisi, toinen jaloistani kantoi ja toinen ei ja yhden kerran olin kaatua ihan kunnolla.

Mutta muuten hyvä. Henkisesti siis.

Viikon sain taas olla tyttärien kanssa, lauantaina juhlittiin rovaniemeläistä judoa, joka täytti tasakymmeniä. Ensin aamupäivällä junioreiden kanssa tatamilla, illalla aikuisten kesken hyvän seuran, ruoan ja juoman kanssa.

Sunnuntai menikin sitten pääosin makoillessa. Sori siitä.

Mutta pointti on se, että huolimatta huonosta voinnista ja taudin oireista, nautin pääosin jokaisesta hetkestä viime viikon aikana. Ja se on vähän erinlaista.

Jännä nähdä mitä tämä tänään aivan liian aikaisin aamulla alkanut viikko tuo tullessaan.

Kategoria(t): Ajatuksia, Politiikka, Ruoka

Onnelliset kutaleet

Kasvisruoka ja vihreä ajattelutapa yleensäkin tuntuu olevan joillekin kirosanoista pahin. Samaan kategoriaan kuuluu myös keskustelut yksityisautoilusta ja joukkoliikenteestä. Suuria saatanoita erilaisille ihmisille tai ihmisen tapaisille, ajatusmaailmasta tahi poliittisesta katsantokannasta riippumatta ja toisaalta riippuen.

Monien mielestä, kun yllä mainittuihin aiheisiin liittyviä keskusteluita seuraa, ei ole pahempaa kuin edes ajatus siitä että oman auton käyttö saattaisi olla pahasta. Tai se että taksilla suhaillaan edustustehtävissä isolla kylällä ja joskus jopa susirajan takanakin.

Tai sitten setämiehen murheista se pahin, kasvisruoka.

Kun niiden mielestä kasvisten syöntiin pakotetaan. Niitä tuputetaan vaikka pitäisi perkele olla oikeus syödä nakkeja kupista ja juoda sinistä lenkkiä päälle ja käristää pihvi päivässä tai kaksikin. Sika se miehen tiellä pitää, rasva ja laardi ja valmisteet joiden tuoteselosteessa kerrotaan lihapitoisuuden olevan 32 prosenttia. Sama sille mitä maapallolle tapahtuu, kunhan pyhään lihaan ei kosketa.

Tekevät onnettomat itsestään naurunalaisia.

Luulin että Espoossakin valtuutetut kokoontuvat päättämään espoolaisille tärkeistä asioista. Mutta ne menevätkin sinne syömään. Ja helvetti on irti kun joku ehdottaa, että jospa söisitte kuntalaisten piikkiin vähän enemmän kasvisruokaa.

Olen itse sekasyöjä, ehkä enemmän kasvispainotteisesti. Olen löytänyt monia hyviä proteiinin lähteitä lähellä vastuullisesti tuotetun lihan rinnalle. Ajan itse vanhalla autolla. Pakosta, koska toimivaa joukkoliikennettä ei ole ja koska haluan lasteni pääsevän kouluihinsa ja harrastuksiin ja koska kukkaroni hajoaa murusiksi jos edes uskallan ajatella vaikkapa hybridiauton hankkimista.

Silti en jaksa ymmärtää setämiehen murheita. Eikö maailmassa ole isompia asioita minkä kimppuun käydä? Eikö näillä ole suurempia asioita mieltä painamassa?

Jos ei, niin onnellisia saisivat olla, kutaleet.

 

Kategoria(t): Ajatuksia, Lapset, Ruoka

Tätilounaat

Isosiskoni sai jokunen joulu sitten kuningasidean. Vai olisiko ollut vanhimman tyttären, eli kummityttönsä syntymäpäivä?

Joka tapauksessa idean parhaasta päästä.

Lahjakortti, joka oikeuttaa yhteen (1) lounaaseen lahjakortin saajan valitsemassa paikassa tädin seurassa ja kustannuksella. Lahjakortti on myöhemmin laajentunut koskemaan myös muita tyttäriä, aina sitä mukaa kun ikää niille on tullut.

Olen siis saanut viimeisten vuosien aikana mitä moninaisempia valokuvia erilaisista ruoka-annoksista, ja eri ruokailijoista, lahjakortin saajista. Ja aina on kotiin tuotu onnellisen näköisiä lapsia, mahat täynnä ja mieli hyvänä siitä että täti on huomioinut ja tädin kanssa on juteltu, ja vietetty sunnuntaisia aamupäiviä vähän erilaisella tavalla.

Ja veikkaanpa että siskoni on ollut mielissään myös. Monta kärpästä yhdellä iskulla ja lisäksi laatuaikaa veljentyttärien kanssa.

Eli idea parhaasta päästä. Jatkukoon se niin kauan kuin siskoni haluaa. Luulenpa että tyttärille sopii myös, hamaan tulevaisuuteen asti.